Jevgeni Onegin – Savonlinnan Oopperajuhlat

Andriy Zholdakin ohjaamassa Jevgeni Oneginissa nousi keskiöön tärkein elementti Tšaikovskin oopperasta – musiikki – hyvin mielenkiintoisella tavalla. Ensimmäisen näytöksen aikana koin aivan välttämättömäksi sulkea silmäni ja taivas avautui Tatjanan kirjeaariassa. Ilman silmien aiheuttamaa häiriötilaa orkesterin uskomattoman hienostunut sointi sekä Tatjanan roolin laulaneen Tatyana Ryaguzovan upea sopraano nousivat pintaan.

Ohjauksen suurin ongelma on oikeastaan sen kunnioituksen puute musiikkia kohtaan. Lavatapahtumat sotivat siellä täällä, pienissä asioissa, musiikin sisältöä vastaan.

Toki tämänkin voi sanoa tarkoitukselliseksi. Itse näen asian niin, että ohjaaja ei vain ole tuntenut genreä riittävän hyvin.

Isolle kankaalle heijastettu, perinteisemmin puvustettu esitysversio samasta oopperasta häiritsee – etenkin oopperan alussa – visuaalisesti kaikkein voimakkaimmin. Tapahtumat valkokankaalla ja lavalla etenevät eri rytmissä ja kokonaisuus luo tilanteeseen kaoottisuutta. Elokuva taustakankaalla pyörii lähes koko oopperan ajan.

Itse asiassa riisuttuna valkokankaasta näyttämö ei tapahtumineen olisi ollut kovinkaan erikoinen, ylenpalttista räiskettä ja riehuntaa lukuun ottamatta. Toiseen ja kolmanteen näytökseen yleisilme rauhoittuu, ja parhaimmillaan valkokangaskin toimii näyttämötapahtumia tukevana elementtinä.

Savonlinnan kesän vierailija on pietarilainen Mihailovski-teatteri, joka neuvostoaikaan tunnettiin Pieni ooppera -nimellä. Mihailovski-teatteri on jäänyt historiaan muun muassa siitä, että siellä on kantaesitetty Dmitri Shostakovitsin oopperat Nenä ja Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth. Savonlinnassa nähty Jevgeni Onegin vakuutti pietarilaistalon taidokkuudesta.

Musiikillisesti Mihailovski-teatteri liikkuu korkealla tasolla. Orkesterin sointi on täyteläinen, ja kuoro laulaa sykähdyttävän yhtenäisellä ja hyvällä soinnilla. Ylikapellimestari Mihail Tatarnikov pitää langat hyvin käsissään, orkesteri käyttää dynamiikkaa rohkeasti, eikä rytmisiä ongelmia esiinny lavan leveydestä huolimatta kuin satunnaisesti.

Solisteista ansaitusti keskiöön nousee Tatjana Ryaguzova. Ryaguzova kykenee äänellään välittämään laajaa tunneskaalaa, soinnissa on niin syvyyttä kuin kirkkauttakin, laulu kantaa orkesterin yllä vaivattomasti ja soinnikkaasti. Lavaesiintyminen on vahvaa, ja naisen kasvutarina oopperassa ohjattu ja toteutettu uskottavasti, vakuuttavasti.

Myös Sofia Fainberg Olgan roolissa tekee vahvan suorituksen laulullisesti ja näyttämöllisesti. Oopperan nimiroolin laulava Janis Apeinis on niin ikään näyttämöllisesti hyvä ja laulaa tasavahvasti, joskin sävykkyyttä ja ajoittain voimaakin ääneen jää kaipaamaan lisää.

Lenskin osan esittäneellä Evgeny Ahmedovilla on hieno lyyrinen tenori, joka valitettavasti turhan usein peittyi orkesteriin. Ajoittain syynä olivat hankalat asettelut lavalla – selin yleisöön ääntä heijastamaton valkokangas vastassa ääni ei kanna parhaalla mahdollisella.

Zholdak on varmasti hakenut ohjauksessaan Jevgeni Oneginiin jotain uutta sisältöä ja näkökulmaa. Ehkä hän itse tietää, mitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.