Johanna Hulkko - Jostakin kotoisin

Tammi 2011. 230 s.
Jostakin kotoisin on toimittaja Johanna Hulkon toinen romaani. Hänen esikoisromaaniaan Säkeitä Pietarista kiitettiin henkevyydestä, ironisuudesta ja kerronnan kauneudesta.

Hulkon uudessa kirjassa seurataan sen päähenkilön Jontun, nuoren miehen tietä itsensä etsimisessä. Tämä on klassisin ja kliseisin aihe, minkä varaan romaanin voi rakentaa; yhden ihmisen kehityskertomus, kasvaminen omaksi itsekseen. Se on koko romaanigenren kantava perusaihe, kuten on todennut edesmennyt kanadalainen aikalaisromaanin mestari ja kirjallisuudentutkija Carol Shields.

Hulkon kirja on nettiaikakauden ihmissuhdetarina. Jonttu on lähtenyt Oulusta Australiaan. Hän ottaa etäisyyttä äitiin ja lapsuuteensa. Jontun hapuilua maailmassa konkretisoidaan geokätköilyn, matkustelun ja internetin avulla. Jonttu ylläpitää Tuulenpesä-sivustoa, johon hän päivittää omaa sijaintiaan maapallolla. Paikasta toiseen vaeltelu on kuitenkin juuri jäänyt taakse, kun kirjan tarina varsinaisesti lähtee liikkeelle.

Tarinassa edetään kahdessa aikatasossa. Nyt-ajassa Jonttu työskentelee baarissa australialaisessa rannikkokaupungissa, opettelee hyväksymään itsensä homomiehenä ja tunnustelee vakiintuneeseen parisuhteeseen asettumista Miron kanssa. Toisessa ajassa Jonttu on pieni poika, jolle äiti ja isä ovat kaikki kaikessa. Poika oppi geokätköilyn ja tutkimusasenteen maailmaan isältä.

Monen mutkan jälkeen Jonttu löytää vastauksen kysymykseensä, onko hänen elämänreittinsä etsimistä vai löytämistä.

Itsekin geokätköilyä harrastava Hulkko on tuonut pienten purkkien piilotuksen luontoon tai kaupunkiin ja niiden etsimisen ja nettiraportoinnin kaunokirjallisuuteen ja kuvannut nuorukaisen identiteettitarinan laventamalla geokätköilyn metaforiseksi.