Johanna Korhonen - Väyrynen, Väyrynen, Väyrynen

JOHANNA KORHONEN

Väyrynen, Väyrynen, Väyrynen

Helsinki-Kirjat 2010. 206 s.
Paavo Väyrysen poliittinen ura on jo nyt poikkeuksellisen pitkä. Väyrynen valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuonna 1970. Johanna Korhonen täytti samana vuonna kaksi vuotta.

Korhonen on tiistaina julkistetussa kirjassaan ottanut haastavan tehtävän. Hän haluaa selvittää mikä Väyrysestä kirjoitetuista jutuista on totta, mikä silkkaa kansantarustoa. Toimittaja kun on, Korhonen on tehnyt niin kuin toimittajat yleensä tekevät: hän on kysynyt Väyryseltä itseltään.

Lopputulos on melko odotettu. Väyrynen kiistää suurimman osan tarinoista. Ei ole totta. Häntä on kohdeltu väärin, hänet on ymmärretty väärin.

En tiedä uskooko Korhonen kaiken, mitä Väyrynen on hänelle kertonut, mutta kirjaan saakka mahdolliset epäilyt eivät yllä. Se yllättää, sillä olen pitänyt Korhosta kriittisenä journalistina.

Kirjaa varten Korhonen on haastatellut Väyrystä 12 kertaa. Sen lisäksi hän on lukenut Väyrysestä, myös kirjoja, joissa Väyrynen kirjoittaa itsestään. Niitä on melko paljon.

Vaikka Korhonen tapasikin Väyrysen ensimmäisen kerran elämässään ryhtyessään tekemään kirjaa, hän menee liian lähelle Väyrystä. Tiedän kokemuksesta, että Väyrynen on halutessaan valloittava ja vakuuttava ihminen. Hän osaa niin sanotusti kuljettaa varomatonta kuulijaa.

Korhosen kirja ei tuokaan Väyrysen kokovartalokuvaan mitään uutta. Kirja on pitkitetty haastattelu, ei juuri enempää.

Väyrysen ansioita on mahdoton kiistää. Hänen jälkensä näkyvät keskustassa, mutta myös koko valtakunnassa.

Väyrynen on kuitenkin myös tavattoman ristiriitainen poliitikko. Miten ihmeessä niin älykäs ja kokonaisuuksia hallitseva ihminen voi vakavissaan väittää hävinneensä keskustan puheenjohtajuuden viime kesänä mediapelin seurauksena!

Juuri ristiriitaisuus tekee Väyrysestä kiinnostavan ja hyvän kirjan arvoisen. Epäilemättä joku sellaisen vielä kirjoittaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.