Jonas Gardell - Jeesuksesta

JONAS GARDELL
Jeesuksesta
Suom. Torsti Lehtinen. Johnny Kniga 2010, 437 s.
Kirjailija, koomikko Jonas Gardellista on tullut vaivihkaa myös Ruotsin tunnetuin maallikkoteologi. Kaksi vuotta sitten hänet vihittiin teologian kunniatohtoriksi Lundin yliopistossa.

Edellisessä uskonnollisessa kirjassaan Jumalasta Gardell kävi läpi Raamatun jumalakäsityksiä. Uudessa teoksessaan Gardell siirtää analyysinsä Isästä Poikaan, Vanhasta Uuteen Testamenttiin. Hän pyrkii etsimään historiallista Jeesusta sen kiiltokuva-Jeesuksen takaa, joka hänelle lapsena tarjoiltiin baptistiseurakunnassa.

Gardell esimerkiksi toteaa, että sosioekonomiset lähtökohdat huomioon ottaen on todennäköistä, että Jeesus on ollut nälkiintynyt, hampaaton ja lukutaidoton mies.

Gardell on lukenut Raamattunsa - ja lukuisat muut lähdeteoksensa - tarkkaavaisesti ja hallitsee aiheensa. Hän vertailee evankeliumien keskenään ristiriitaisia kohtia ja pyrkii päättelemään, mitkä kertomukset ovat kenties historiallisesti tosia, mitkä taas myöhemmin laadittuja.

Jeesuksen elämänkaarta läpikäydessään Gardell pudottelee omia raamatuntulkintojaan. Hän korostaa naisten asemaa Jeesuksen seuraajissa ja alkukristillisissä yhteisöissä.

Raamatun ulkopuolelle jätetyistä apokryfikirjoista Gardell poimii mukaan muun muassa näkemyksen siitä, että Magdalan Maria oli itse asiassa yksi Jeesuksen opetuslapsista, josta kirkko sittemmin teki huoran.

Ihmisten luokittelua

Gardellille kristillisyys ei ole sitä, pitääkö tätä tai tuota uskonoppia totena vai ei. Hänen mielestään jo Apostolisessa uskontunnustuksessa on kadotettu jotain olennaista: siinä kun ei ole sanaakaan Jeesuksen opetuksista, ainoastaan tiivistetty elämäkerta ja maininta, että Jeesus tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Gardellin teesi on, että kristilliset kirkot ovat jääneet polkemaan paikallaan alkukristillisiin kiistoihin siitä, kuka kelpuutetaan taivasten valtakuntaan. Hän huomauttaa, miten "paavit, vapaakirkkoseurakunnat, papit ja fundamentalistit" yhä pitävät asianaan luokitella ihmisiä kelvollisiin ja kelvottomiin.

Siihen rinnalle Gardell tuo Jeesuksen, joka seurusteli yhteiskunnan niinsanotun pohjasakan kanssa. Jeesuksen, joka saarnasi rakkautta jopa vihamiehiä kohtaan. Jeesuksen, joka ei muuten sanonut sanaakaan homoseksuaalisuudesta, mutta suhtautui kyllä kriittisesti avioeroon.

Ei Gardell tietenkään ole ensimmäinen, joka tarkastelee kristinuskoa tästä näkökulmasta. Mutta liberaalin ja konservatiivisen teologian välinen kädenvääntö on alituisesti ajankohtainen.

Ihmisen kädestä

Gardell tuskin onnistuu horjuttamaan yhdenkään fundamentalistikristityn uskoa. Jos pitää Raamattua kirjaimellisesti Jumalan sanana, miksi lukisikaan yhtään ihmisen kirjoittamaa kirjaa?

Jos sen sijaan uskoo, että pohtimisen arvoisia ajatuksia voi löytyä erinäisistä ihmisten kirjoittamista kirjoista, Raamattu mukaan lukien, voi Gardellillakin olla jotain annettavaa.

Minulle Gardellin kirja toi mieleen parikymppisen Ismo Alangon sanat Hassisen Koneen laulussa On jouluyö, nyt laulaa saa: "Kun poika tietä viittoi / Isämme Pojan vain huomasivat / Häntä palvoivat / Tien unohtivat".