Jonas Kaufmann ja Jyväskylä Sinfonia: Varaslähtö

Turku 11.7.2014

Saksalaisen tähtitenorin Jonas Kaufmannin Suomen-debyytti Turun musiikkijuhlilla päättyi jääkiekko-otteluja muistuttavaan ekstaasiin. Yleisö tajusi saaneensa jotain ainutlaatuista ja taiteilija palkitsi innostuksen neljällä ylimääräisellä numerolla.

On vaikea päättää, mistä Kaufmannin laulussa pitää eniten. Äänen syvyydestä ja lämmöstä, joka ei paikoin muistuta olenkaan normaalia tenorisointia, mutta joka kohoaa huikeimpaan korkean rekisterin kalskeeseen? Väkevästä tunneilmaisusta, jossa jokainen sana on  sisäistetty? Herkästä sävykkyydestä, jossa pidättelyt ovat yhtä oleellisia kuin purkaukset?

Kyse onkin siitä, että laulutaiteen eri hyveitä ei voi erottaa toisistaan, vaan kaikki yhdistyy  kokonaisvaltaisesti taiteilijan persoonallisuuden ehdoilla. Kaufmann ei esittele temppuja eikä tavoittele ulkoisia tehoja eikä flirttaile yleisön kanssa. Hän vain laulaa ja suvereeni keinojen hallinta yhdistyy luontevaan karismaan.

Jonas Kaufmann on ainut aikamme oopperatenori, joka hallitsee yhä hyvin niin italialaisen, saksalaisen kuin ranskalaisenkin tyylin ja vieläpä intiimin liedin. Konsertin ohjelma oli kuin tehty esittelemään tätä monipuolisuutta, vaikka Wagner-anti jäikin Lohengriniin.

Puhdas makuasia on, mitä piti huipentumana. Minulle se oli tämä Wagnerin joustenritarin loppukertomus, johon Kaufmann loi ylimaallista säteilyä. Hiljaisuudesta lähtevät, pakahduttavan pitkät linjat kasvoivat jaloon loisteeseen. Kaufmann on aivan uudenlaisen, hienostuneen Wagner-laulun soihdunkantajia.

Italialaisella puolella hän on vähintään yhtä uskottava. Kaufmannin äänessä ei ole Pavarotti-tyylistä kirkasta eleganssia vaan pikemmin jonkun Caruson mieleen tuovaa alkuvoimaa. Hän hallitsee vuolaan linjan tunteikkaine pidättelyineen kuin Franco Corelli ikään, mutta on vieläkin enemmän tekstissä kiinni, luoden kehkeytyviä sisäisiä tiloja paahtamisen sijaan.

Tästä esimerkki oli Alvaron aaria Verdin Kohtalon voimasta, jonka Kaufmann jännitti haltioituneeksi pyhimysnäyksi. Orkesterin sooloklarinetisti Gocho Prakov onnistui tärkeässä soolossaan.

Puccinin Toscan Cavaradossina ja Giordanon Andrea Chenierinä tenori puhkui taiteen ja rakkauden idealismia, ja Canion aaria Leoncavallon Pajatsosta repi sydänsurut irti klovnin naamion takaa sellaisella paatoksella, että yleisö oli myyty.

Ranskalaisessa musiikissa Kaufmann osaa yhdistää kielen tarkan soinnin romanttiseen linjaan, kuten aaria Massenet’n Le Cid -oopperasta osoitti. Vielä huikeampi hän oli kuitenkin taas hiljaisten nyanssien hallitsijana: kaikki nämä Carmenin Don Josén Kukkaislaulun pianissimot ovat nuoteissa, mutta ei niitä kukaan osaa tehdä näin maagisesti.

Ylimääräisissä riitti juhlan aihetta: lisää Puccini-hehkutusta ja lopuksi Leharin Hymyn maata, jossa Kaufmannin viekoitteleva puoli tuli esiin.

Jochen Riederin johtama Jyväskylä Sinfonia hoiti aariasäestykset luotettavasti myötäeläen. Kolmanneksella vahvistettu kokoonpano soi uhkeasti. Turun konserttitalon akustiikka on ongelmallinen ja paikoin kapellimestari olisi voinut balansoida vaskia tarkemmin ja luoda italialaisten oopperoiden alku- ja välisoitoissa jäntevämpää ja laulavampaa linjaa.