Jonne Aaron: Risteyksessä (Warner)

Jonne Aaronin toinen albumi Risteyksessä on energinen ja hyvällä pohjavireellä tehty.

Laulut ovat laulajan omaa käsialaa, levyn teemoja ovat parisuhteen päättyminen, lähteminen ja odotus. Jonne Aaron on ottanut karismansa käyttöön: pehmeä, hauras ja metallinen ääni kohtaavat. Artisti tuntuu omalta itseltään ja vakuuttaa niin tulkitsijana kuin lahjakkaana muusikkonakin.

Kappaleet etenevät vahvaotteisesti. Tyylikkäät taustat ovat täysiä, mutta eivät puuroudu vaan antavat potkua. Kitarat ja syntikat tykittävät, laulutaustat vievät jykevän rytmiikan ja bassokuvioinnin kanssa möyheästi levyä. Levyn linjakas äänimaailma ansaitsee useamman kuuntelukerran jälkeen viidennen tähden.

Negativen solistina maailmalla aloittanut laulaja löi itsensä läpi Vain elämää -sarjassa 2012 ja Onnen vuodet -levyllä, jolla paikka kotimaisessa musiikissa avautui. Perinteisempi iskelmäpop on nyt vaihtunut särmikkäämpään, rockhenkisempään musiikkiin.

Elämän aallokot ja ihmissuhdekoukerot kertautuvat lauluissa. Jotain jää menneestä ja risteyksissä punnitaan asioita. Jonne Aaronissa on yhä kulkijapoikaa, niin kuin Ota mut -biisissä, jossa päähenkilö haluaa tulla viimein kiinniotetuksi. Mariskan sanoittama Ei tää rakkautta oo -laulu pursuu laimeaa itkua parisuhteessa, jossa kaikki on jo kuopattu.

Jonne Aaron kulkee omassa sävelmaastossaan. Ääni on positiivisesti kireä, kuulas myös ylärekisterissä. Ääni ei kiivaudessaankaan mene ylitse, vaan yllättää sävykkyydellään. Artisti osaa keventämisen taidon. Sanoma välittyy ilman kliseitä.

Levyn puolen välin jälkeen on tullut selväksi, että lauluissa halutaan tilittää eron merkitystä, kaikki on kallellaan yksinolon jättämiin merkkeihin. Hidas, keinuva Aika vie sut pois -kappale soljuu hitaasti pienine nyansseineen ja päästää valjaista. Pehmyt Tiina Puskan lauluosuus vie balladia kuin höyhentä, Jonne Aaronin falsettiin limittyen.

Parisuhde muotoutuu muistoissa ja ilmavat taustat kuljettavat romanttisen lauluntekijän kaipuuta. Joskus lauluissa surumielinen mies etsii kuumeisesti rakkaintaan kaivaten, paeten, syvissä vesissä uiden ja kammiossaan valvoen, huutaen tuskaansa pimeään.

Viimeisessä Kaunis kuolee pois -kappaleessa yksinäinen kitara hakee esille rakkauden liekit, jotka viimein sammuvat kuin tuli hapettomana: rakkaus laitettiin arkkuun ja poltettiin tuhkaksi, jotta matka jatkuisi.