Jori Huhtala 5: Jori Huhtala 5 (Fredriksson Music)

Jyväskylässä kasvanut Jori Huhtala on ehtinyt yli kymmenvuotisen uransa aikana touhuta monessa yhteydessä niin koti- kuin ulkomaisten taitajien kanssa. Tuotannon omissa nimissään nyt avaavan basistin musiikissa kuuluukin ketterä ja varma ote.

Ylen M1-studiossa tallennettu albumi ei tuotantonsa puolesta tee mainittavaa pesäeroa nykyjazz-levyjen konventioihin. Äänimaailma on silti mallikelpoinen – erityisesti mureasti narisevien saksofonimattojen kohdalla.

Mikko Innasen ja Joakim Berghällin fonit toimivatkin pitkälti kvintetin vetureina. Aki Rissasen piano, Ville Pynssin rummutus sekä Huhtalan bassotaiteilu pysyttelevät hienostuneesti passiivisemmissa rooleissa.

Levyn puhuttelevinta ainesta ovat kuitenkin Huhtalan polveilevat ja monikerrokselliset sävellykset.

Esimerkiksi The Longest Wait ei ole lainkaan kaukana kotimaisten säveltäjämestareiden sinisävyisistä tunnelmista, kun taas rohkeasti free jazzin tontilla rymyävässä It’s Me-time Now:ssa on jotain melko päinvastaista: kissamaista leikkisyyttä ja estotonta irrottelua.

Kvintetin kiitettävästä yhteissoitosta huolimatta Jori Huhtala 5 jää mieleen ensisijaisesti osoituksena perustajansa erinomaisista sävellys- ja sovituskyvyistä.