José Luis Correan dekkareissa Las Palmasissa tapahtuu kauheita

José Luis Correa istuu Las Palmasin yliopiston kahvilan terassilla. Kielten ja kirjallisuuden didaktiikan professori ei tällä kertaa puhu opettamiseen liittyvistä akateemisista kysymyksistä. Nyt aiheena ovat rikokset, väkivalta, korruptio, murhat, kohtalokkaat naiset, moraaliset probleemit ja jazz – se on laspalmasilaisen yksityisetsivän Ricardo Blancon maailma. Correa on hahmon luoja, seitsemäs Ricardo Blanco -rikosromaani ilmestyi alkuvuodesta espanjaksi. Suomeksi on käännetty sarjan kolme ensimmäistä.

Kuolema Las Palmasissa (2008) esitteli lähes karikatyyrisen yksityisetsivähahmon, jota kuljetti Chandlerin, Hammettin ja kaltaistensa klassikoiden perinnöstä hyvin tietoinen kirjailija.

– Minä kasvoin elokuvien parissa. Ricardo Blanco syntyi kunnianosoituksena film noirille – halusin kirjoittaa kirjan, joka sisältäisi kaikki tyylilajille tyypilliset piirteet, Correa sanoo.

Film noirilla (”musta elokuva”) tarkoitetaan yleensä yhdysvaltalaisia 1940–50-lukujen rikosdraamoja. Niissä vallitsee kyynisyys ja seksuaalinen jännite, moraali häilyy ja loppu on tyypillisesti tavalla tai toisella onneton.

Suomeksi käännetyissä kolmessa kirjassa Blancon hahmo säilyy suunnilleen samanlaisena, mutta sitten alkoi muutos.

– Kolmannen kirjan aikoihin kustantajani vaati, että jatkaisin sarjaa. Ajattelin, että olkoon, kirjoitetaan vaan, mutta jotta en kyllästyisi itse, on hahmoon saatava syvyyttä.

Niinpä Blanco kehittyi humaanimmaksi ja moniulotteisemmaksi. Machoilu väheni, ja pinnalle nousivat yhteiskunnalliset aiheet: neljännessä romaanissa tapahtumien taustalla on mafian naissalakuljetus ja seksibisnes, viitosessa suuren luokan korruptio ja tuoreimmassa, helmikuussa ilmestyneessä seitsemännessä kirjassa bosnialaisten ja serbialaisten maahanmuuttajien välienselvittely.

Sarjan edetessä Blanco vanhenee: alussa hän on nelikymppinen, nykyään jo lähempänä 60 ikävuotta.

– Ja siksikin hyvin filosofisessa iässä. Tuolloin pohditaan elämää, kuolemaa ja menneisyyttä.

Correa (s. 1962) itse on hieman nuorempi kuin Blanco. Yksityistetsivähahmoonsa hän on lainannut piirteitä myös itsestään. Sellainen on muun muassa rakkaus jazziin: sekä Correa että Blanco ovat jazz-asiantuntijoita. Kirjailija-professori myös esiintyy tuolloin tällöin tuttava-kvartetin solistina.

José Luis Correa on kirjoittanut dekkarien ohella myös muunlaisia kirjoja, mutta niitä on toistaiseksi julkaistu vain sähköisesti. Correan ”oikea” kustantaja Alba on ollut kiinnostunut vain Ricardo Blanco -sarjasta.

Tämä on tragedia?

– Kyllä. Vuonna 2010 päätin, että enää kirjoitan vain kirjoja, joille on tiedossa varma julkaisu.

Mutta onneksi rikosromaanissakaan ei ole kyse pelkästä rikoksesta, uhrista, syyllisestä ja tutkintaprosessista.

– Kyse on kulttuurista, ihmisten elämäntavasta ja rytmistä, maasta ja kaupungista.

Correalle kaupunki on Las Palmas.

– Käytän Las Palmasia miljöönä ennen muuta yhdestä syystä: pidän niin paljon kirjoittamisesta ja tarinan kehittelemisestä, että en halua kuluttaa aikaa taustatutkimukseen. Jos sijoittaisin tarinat minulle tuntemattomaan paikkaan, olisi taustatyötä pakko tehdä paljon enemmän.

Oikeasti Las Palmasissa on 400 000 asukasta, mutta Blanco-tarinoissa kaupunki vaikuttaa numeroa–paria suuremmalta. Kaiken ei tarvitse olla niin realistista?

– Ei niin. Mutta on minulla esimerkiksi poliisilukijoita, jotka sanovat, että kirjani ovat uskottavia – vaikka kaikki ei tosielämässä poliisilaitoksella sujukaan ihan sillä tavalla kuin kirjoissani.

Laspalmasilaisilla yleensä ottaen oli aluksi hieman vaikeuksia niellä tarinaa kaupungissa operoivasta yksityisetsivästä.

– Aikaa on kulunut, ja kommentit ovat muuttuneet myönteisemmiksi.

Manner-Espanjassa Blanco-tarinat ovat menneet paremmin läpi alusta alkaen. Ulkomailla taas – Correan sarjaa on käännetty muun muassa suomeksi, italiaksi ja saksaksi – lukijat ovat kiinnostuneita tarinoissa vilahtelevista, turistireissuilta tutuista paikoista.

Suomi-viittauksiakin löytyy: Kuolema huhtikuussa -romaanissa Blanco valitsee levysoittimeen Sibeliusta, kolmososassa seikkailee muun muassa Yhdysvaltojen Kanariansaarten konsuli, jonka aiempi asemapaikka on ollut Savonlinna – tässä kohtaa uskottavuus on toki hieman tavanomaistakin kyseenalaisempi.

Myös leipätyössään yliopistolla Correalla on ollut suomalaiskontakteja.

– Olimme mukana eräässä yhteistyöhankkeessa yhdessä Jyväskylän yliopiston kanssa.

Seuraava Ricardo Blanco -kirja ilmestynee ensi vuonna. Correa esittelee paksua, käsinkirjoitetulla tekstillä täytettyä vihkoa, siinä on ehkä puolet tarinasta.

Correan työtapa on kirjoittaa käsin, usein kahvilan terassilla istuen, käsillä drinkki ja suupielessä sikari. Suosikkipaikka on yli satavuotiaan hotelli Santa Catalinan terassi, toisinaan Correan voi nähdä kirjoitustyössä myös esimerkiksi hotelli Reina Isabelin terassilla Playa de las Canteras -hiekkarannan äärellä.

Seuraava tarina sijoittuu Las Palmasin yliopistoon – kyse oli alunperin rehtorin toiveesta.

Tapetaanko siinä professori?

– Ei kun opiskelija. Professori on epäilty.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.