Joss Stone - LP1

JOSS STONE

LP1

Stoned
Englantilainen Joss Stone kuuluu 2000-luvun suurimpiin laulajasensaatioihin, joka debyyttilevyllään The Soul Sessions (2003) coveroi vaivattomasti Aretha Franklinia ja The Isley Brothersia. Kaksi seuraavaa levyä olivat Stonen tumman äänen sekä säveltäjien mahtipontisuuden ansiosta modernin soulin viihdyttäviä klassikoita. Neljäs Colour Me Free! (2009) ei sisältänyt enää radiosoittoon sopivia hittejä, mutta Joss Stone tuntui löytäneen tulkintaansa juurevamman tyylin.

Uusi LP1 alkaa folk-kitaroin rämpsähtävällä Newborn-kappaleella. Tyyli on perusteltu ja varma, koska kappaleen kirjoittamiseen ja levyn tuottamiseen osallistunut Eurythmics-ukko Dave Stewart on julkaissut hiljattain oman folk-levynsä. Stewart on yksi levyn neljästä kitaristista, jotka kiihdyttävät levyä kohti rockia.

LP1-levyn tunnelma on intiimi. Se ei tarkoita pelkästään hiljaista hissuttelua, vaan laulu ja kitarasoolot räjähtävät tarpeen tullen villeiksi kuin parhaissa jameissa. Paremmin kuin kappaleiden tarttuvat sävellykset, älppäriltä jää mieleen Joss Stonen läsnäolo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kulttuuri

Mittava Schjerfbeck-näyttely avautuu Ateneumissa, esillä myös aiemmin tuntematon teos

Elokuva-arvio: Iik, mikä äppi! – Countdown kannattaa katsoa vain, jos saa kiksejä äärimmäisen pölkyistä kauhuelokuvista

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto jyväskyläläislähtöiselle Jouni Teittiselle raikkaasta runokokoelmasta

Elokuva-arvio: Le Mans 66 on häpeilemättömän miehinen kilpa-autotarina ja yllättävän monitahoinen draama

Sauna-aiheinen maailmanennätys takaisin Suomeen – löylyissä samanaikaisesti 101 kansallisuutta

Ruotsinkielinen koululaisooppera oli Viitasaarella ihan mahtava kokemus – Haapaniemen kuudesluokkalaiset esiintyivät yhdessä Kansallisoopperan ammattilaisten kanssa

Tanssitaiteilija, Keski-Suomen tanssin entinen läänintaiteilija Mirja Tukiainen on kuollut

Elokuva-arvio: Huhhuh mikä leffa... Tositapahtumiin perustuva sarjamurhaajaelokuva Kultainen hansikas on kamaluudessaan todella haasteellista katsottavaa – heikkohermoiset pysykööt kaukana

Mittava Schjerfbeck-näyttely avautuu Ateneumissa, esillä myös aiemmin tuntematon teos Tyttö Barösundista

Eurooppa Neljälle uusi taiteellinen johtaja – tehtävässä aloittaa Jyväskylän teatterielämässä hyvin tuttu henkilö

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.