Jouni Inkala – Kesto avoin

Jouni Inkala on taittanut lyriikassaan eksistentiaalisen ahdistuksen älyllistämisellä ja ironialla. Myöskään Kesto avoin ei tyydy alkuaineita, elämän virtaavia nesteitä ja olevaisen arvoitusta vähempään tai enempään.

Filosofiset paradoksit ovat teräviä: voiko puheen erottaa puheenaiheesta? Miten huulet erotetaan sanasta? Päällimmäisenä ja pohjimmaisena on itse elämän paine, sillä ”elämä ei aina säilytä tasoaan”.

Diktatuurien ja tyrannien kuvaus on yleensä abstraktia, mutta uhreista näpätyt tuokiokuvat tulevat puhuttelevasti lähelle ja antavat heille kasvot.

Kerjuukuppi ja Raivaaja osoittavat myötätuntoa, vaikkei sitä julistetakaan suureellisesti: ”Se joka onnistui pakenemaan / suljetusta maasta, kantaa kasvoillaan / vakavaa passikuvaa, niin / että tullivirkailijat vain silmäisevät lentokentällä / vinkkaavat nopeasti anna mennä vaan!”

Tässäkin tekstimaailmassa runoilijan tehtävä on viestin tuominen ja välittäminen, mutta ovatko sanat vain karkureita, jotka pakenevat ”viestin syvintä olemusta, alkuperäistä anteliaisuutta”? Antiikin mytologia toimii raamatullisia viitteitä elävämmin.

Aiemminkaan Jouni Inkala ei ole karttanut huumoria, mutta tällä kertaa mennään roisiuteen asti. Hienostunut ja karkea kompastelevat toisiinsa, iskelmäparodiaa myöten. Nämä rinnastukset onnistuvat vaihtelevasti.

Sanaleikittely ei kanna muutenkaan kovin kauaksi innokkaita verbiuudistelmia lukuun ottamatta. Ilmaisu on usein puristeista, eikä se välttämättä kerro ainoastaan aineen ja aineettoman välisen suhteen kielellistämisongelmasta.