Jouni Tossavainen – Kesäpäivä

Pidän paljon Jouni Tossavaisen teoksen tekniikasta ja tunnelmasta. Kun kuopiolaiskirjailijalla on seikkailijanmieli kokeilla kerrontaratkaisuja, Kesäpäivä sopii liki rinnasteisena vastavetona edellisen Sivullisia-kokoelman työläästi avautuviin mutta haastetta lukijan omakohtaiselle valppaudelle antaneisiin tietokonekirjoitusfragmentteihin.

Asetelma Kesäpäivässä on hieman sama, katkelmallinen. Kuitenkin sekä ympäristö ja vaikutelma että jännite kasvavat toisiksi – ihmeen yhteneväiseksi kokonaisuudeksi.

Romaani etenee impressionomaisina kuvina kesäisestä maalaispäivästä. Pääosan vievät yhden henkilön ajatukset. Käsitteellisyyttä ja osoittelevia alleviivauksia vierastavasti ne ovat jokapäiväisen ajatuksenjuoksun tavoin yhteydessä arkisiin visioihin ja hetkellisiin aistimuksiin.

Ajatusmaailmassa ovat läsnä muistot, huolet, äkilliset ilot, kuten autuas kesäinen onnentovi näkyineen ja kosketuksineen sekä edelleen myös pelko kauneuden päättymisestä ja uhkaavan draaman mahdollisuudesta.

Saarikoskelainen tai leinolainen aavistus onnen kestämättömyyden tunteesta juuri sen saavuttamisen hetkellä on runoproosan tapaan järjestyneissä katkelmissa satuttavan läsnä.

Kirjan ”ajattelijalla”, nuorella äidillä näyttää olevan rituaalin tapaan tarve pitää kiinni hyvistä sanoista, hakea näkyville hyviä kohteita, ja mieltää kesäinen ja sisäiseen mieleen heijastuva autuus jopa ilmaisuilla ”aina”, ”kaikki”, jotka muutoin ovat sanoja, joita olen kuullut Tossavaisen jossain yhteydessä nimittävän mahdottomiksi. Ei mikään voi olla ”aina”, ei mikään ”kaikki”.

Niinpä ei Kesäpäiväkään jää staattiseksi. Tapahtuu, muuttuu. Kohtaukset liittyvät lapsiin, joita pitää vahtia leikeissään ja aviomieheen, jota odotetaan kotiin syömään ja saunomaan, edelleen äidin tyttövuosien perheeseen ja siinä läheisiin ihmisiin sekä siihen, miten nykyiseen idylliin (joka ei ole pelkkä idylli!) on päädytty. Entä miten se jatkuisi?

Ilmassa väreilee jännitteitä, jotka kirjailija tavoittaa muutamilla sanoilla niin, että ne siirtyvät lukijaan, joka välittömästi täydentää runollisen kuvauksen uusia käänteitä sisältäväksi kertomukseksi.

Ajatukset ovat ajatuksia. Tarkkailkaapa omianne. Teonsanat, joita Tossavaisen teksti välttää, ovat mielikuvissamme yllättävän vähäisiä. Kirjan maalaistavaroiden valokuvat korostavat Kesäpäivää leimaavan filmillisyyden ja myös erikoisen onnistuneen ”tavallisuuden”.

Proosallisessa arjessa katse osuu milloin mihinkin, sekä konkreettiseen esineeseen kuten lehdessä kerrottuun tai muistikuvaan kuten radiosta kuunneltuun. Pientila, eläimet, talon käyttökalusto liittyvät ajatuksiin, aikomuksiin ja tekemisiin. Se tapahtuu kuvallisesti. Se tapahtuu lyyrisesti.

Loppuun liitetyt oman äidin runot liittyvät kauniisti, vaikuttavina riveinä ja vastaavin teemoin kokonaisuuteen.

Kesäpäivä on arkisatu, rakkautta lapsuudenmaisemaan. Se sisältää arvonantoa ja ymmärrystä 1960-luvun alun realistista maaseutuelämää omalla ongelmallisella ja onnellisella tavallaan viettänyttä kertojan äitiä kohtaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.