Joyce Carol Oates – Sisareni, rakkaani

Sisareni, rakkaani -teoksen kannessa pieni tyttö istuu puettuna kauniiseen mekkoon, huulipuna ja peili kädessään. Hempeiden kansien sisältö ei ole yhtä kaunis.

Yhdysvaltalainen Joyce Carol Oates ei kirjoita lohdullisista teemoista. Edellinen suomennettu teos Kosto: Rakkaustarina oli nimestään huolimatta syväluotaus raiskaukseen seurauksineen.

Sisareni, rakkaani käsittelee kuusivuotiaan taitoluistelijatytön, Bliss Rampiken, murhaa. Tarinalla on todellinen esikuva, jonka henkilöistä ja yksityiskohdista kirjailija sanoutuu irti.

Näkökulma on isoveljen, Skylerin, joka kymmenen vuotta myöhemmin yrittää jäljittää selvittämättömän murhan syitä, tekijää ja omia muistikuviaan kirjoittamalla kirjaa.

Skyler on koulupudokas ja neurologisista häiriöistä kärsivä narkkari. Hän oli sisarensa murhayönä yhdeksänvuotias ja muistaa vain syyllisyyden, koska ei jaksanut mennä lohduttamaan pelokasta siskoaan. Mutta onko hän syyllinen vielä pahempaan?

Perheen äiti Betsey on kunnianhimoinen sillä tavalla kuin olemme tottuneet näkemään kotirouvan amerikkalaisissa sarjoissa. Naisyhdistyksiin pääsee, jos valuutaksi on tarjota menestyvä mies tai ihmelapsi.

Urheilullinen ja menestyvä liikemies Bix Rampike odottaa pojastaan kaltaistaan atleettia, mutta vastahakoisissa voimisteluharjoituksissa Skyler putoaa renkailta ja murtaa reitensä kahdesta kohdasta. Hän leimautuu isän silmissä ikiajoiksi rammaksi ja muuttuu jo lapsena lääkeriippuvaiseksi.

Pikkusisko sen sijaan on kuin syntynyt jäälle. Nelivuotiaana hän voittaa ensimmäiset kilpailunsa ja on lähes voittamaton aina murhayöhön asti. Häntä tarkkailee tunnettu pedofiili ja tietysti myös media, joka ei väsy koskaan palaamaan pikku tähden murhaan.

Kirja on samalla kertaa koukuttava ja raskas. Teksti on täynnä alaviitteitä, takaumia, Skylerin tajunnanvirtaa ja uustulkintoja. Yli 700 sivua olisi pitkä aika odottaa ratkaisua tai edes sovitusta, jos Oates ei kirjoittaisi mestarillisesti. Erityiskiitos suomentajalle Kaijamari Sivillille Bix Rampiken viljelemistä ”sivistyssanoista”, joiden hienovaraisten käännösten uskon tekevän kunniaa alkukielen moukkamaisille väännöksille.