Juice Leskisen letkautukset kootaan kirjaksi – "Ei Hesaan kannata vanhaa levyä mennä tekemään"

Juicen letkautukset ja oivallukset ovat jo itsessään oma taiteen lajinsa, sanoo kirjoittaja Linda Huhtinen.

Juicen Kirjaston Tuki Ry tiedottaa, että yhdistys kerää kevään aikana talteen Juice Leskisen letkautuksia, sitaatteja, sekä muistoja Leskisen sanankäytöstä.

Muistot kokoaa yhtenäiseksi kokoelmaksi tamperelainen kirjoittaja Linda Huhtinen

– Juicen letkautukset ja oivallukset ovat jo itsessään oma taiteen lajinsa. Toisaalta, ne kertovat myös omin sanoin siitä, millainen ihminen Juice oli. Uskon, että näiden sitaattien kokoaminen yhtenäiseksi kokoelmaksi takaa viihdyttävää lukemista, sekä tärkeän matkan suomalaisen sanataiteen ja kielenkäytön maailmaan, Linda Huhtinen kertoo.

Järjestö kertoo, että ensimmäiset klassikot on jo kirjoitettu talteen.

– Kun eräs tuttu artisti tarvitsi riimitysapua, soitti hän studiolta Leskiselle ja kertoi olevansa Hesassa tekemässä uutta levyä. Tähän Juice vastasi välittömästi: ”Niin – ei Hesaan kannata vanhaa levyä mennä tekemään", Juicen Kirjaston Tuki ry kertoo.

Kokoelman kerääminen aloitetaan virallisesti taiteilijan syntymäpäiväjuhlissa Juicen Kirjastossa Tampereella maanantaina.

Muistoja kerätään verkossa täällä.

Juice Leskinen kuoli vuonna 2006. Hän oli 56 vuotta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .