Juice - Santtu Luoto ja Mikko Montonen

SANTTU LUOTO, MIKKO MONTONEN Juice Minerva 2007, 212 s.

Kattava Juice Leskisen elämäkerta odottaa yhä tekijäänsä. Santtu Luodon ja Mikko Montosen yhdessä kirjoittama Juice kuuluu samaan "kaverikirjojen" kategoriaan bändikaveri Harri Rinteen Juice On (Juice off) -muistelmateoksen (2002) kanssa.

Leskinen itse ehti kirjoittaa muistelmiensa alkuosan ( Siinäpä tärkeimmät. Edellinen osa, E. CH., 2003), joka on yhtä lailla katkonainen, joskin riemastuttava, uran ja ihmissuhteiden läpijuoksu.

Kirja ei lisää taiteilijakuvaan sellaista, mitä ei voinut lukea jo omaelämäkerrasta - ja rivien välistä. Uutta on se, että Luoto ja Montonen pyrkivät taiteilijaegon kriittiseen valaisuun.

Juice kirjaa Leskisen yliherkkyyden kritiikille ja korostuneen tietoisuuden omasta merkittävyydestä. Vaatimattomuus ei kaunistanut "Suomi-rockin Kekkosta", joka oli aluksi tahtomattaankin nostettu palvonnan kohteeksi, patsaaksi jo eläessään.

Leskinen toisaalta paistatteli asemassaan kaikkitietävänä lausuntoautomaattina, toisaalta halveksui syvästi suuria johtajia seuraavia massaihmisiä.

Kollektiivisten liikkeiden ja järjestyneen yhteiskunnan inhossaan Leskinen esiintyi kapinoivana ikiteininä. Hän viljeli puhtaaksi rokkareiden perinteistä amerikkalaista yltiöyksilöllisyyttä, johon sopi huonosti ymmärrys heikompilahjaisia kohtaan.

Leskisen ristiriitainen persoona oli kuitenkin helppoja tyypittelyjä monitahoisempi. Hänen tuotannostaan välittyy myös vahvana kyky empatiaan, kuten Mikko Alatalo kirjoittaa jälkisanoissa. 1970-luvulla Leskinen lauloi vielä Vanhasta kapisesta huorasta, mutta myöhäistuotannon Rakkauden ammattilaisesta kuultaa lämpöä ja myötäelämistä.

Vaikka Juicen ovat kirjoittaneet kohteensa tuntevat ja tätä kunnioittavasti käsittelevät tekijät, niin valitettavasti ankara kiire paistaa kirjasta läpi. Ei teosta ihan voi verrata Sven Pahajoen pahamaineiseen Lordi-elämäkertavihkoseen, mutta tämäkin kooste epäilyttää.

Lapsuus ja nuoruus Tampereelle muuttoon saakka on käsitelty suorina sitaatteina vanhoista haastattelunauhoista. Loput sata sivua elämäkertaa etenee yleisluontoisella tasolla, kuin pidennettynä lehtiartikkelina. Kirja rajoittuu ihan perustellusti Leskisen työuraan, mutta sekin loppuu käytännössä Tuuliajolla-kiertueiden luettelonomaiseen kertaukseen.

Mikko Alatalon jälkisanoissa on tunnetta ja ajatusta, mutta muuten kirja jättää ikävän maun. Juice työnnettiin markkinoille liian nopeasti. Suomi-rockin isähahmo ansaitsee perusteellisempaa jälkeä myös muistelijoilta.

SAMI VAINIO