Jumalaa paossa - Mika Waltari

Mika Waltari Jumalaa paossa Pienoisromaani. Suomen Merimieslähetysseura (1925). Toinen näköispainos 2008, 72 s.

Mika Waltari, 17, kirjoitti esikoisromaanin muutamassa illassa. "Lautakunta hyväksyi sen 'pienemmillä muutoksilla', so. siitä piti karsia elämän eli aistillisuuden henki pois", kirjailija Ritva Haavikon toimittamissa muistelmissaan mainitsee.

Merimieslähetyksen 1925 julkaisemassa kirjasessa Waltarin sanoin "...päähenkilö pakenee Jumalaa, äidin, kodin vaikutusta, palaa sitten onnistuneesti Jumalan valtaan."

Waltari ajatteli itsekin papin uraa. Hän kirjoittautui teologiseen tiedekuntaan syksyllä 1926, tunsi itsensä "mustaksi lampaaksi" ja siirtyi filosofisen tiedekuntaan, jossa tosin sielläkin opiskeli mm. uskontotiedettä. Aiemmin hän oleskeli Pariisissa, jossa syntyi Suuri illusioni.

Hän kirjoittaa edelleen:

"Jos ajattelen itseäni, niin kenties teoksen nimi Jumalaa paossa on jollakin tavoin ennakoinut omaa kehitystäni vuosikymmenien kuluessa... Minulla oli tunne, että aina yhä uudestaan petin jotain parasta itsessäni... Mielenrauha edellyttää... että oppii sietämään ja hyväksymään itsensä."

Jyväskylän Kirjamessut on ottanut 72-sivuisesta kirjasta näköispainoksen. Jumalaa paossa muistuttaa nuortenkirjaa, seikkailutarinaa tai vähän satuakin. Kieli juoksee ihailtavasti. Tapahtumia pelkistetään ja liioitellaan, mutta esimerkiksi Feliks Onnellisen (1958) uskonnollinen ahdinko ja hengellisen elämyksen kirkkaus ovat enteillen aavistettavissa jo varhaisimmassa kirjassa.

Kuvaus ja dialogi kulkevat harkituin painoin ja täsmällisesti. Runollisuutta on myös, mutta etenevä proosa selviää vähillä sanoilla. Vallitsevana on konkreettinen merkitys - niin dramaattisiin vaiheisiin kuin päähenkilönuorukainen joutuukin. Vaikka viimeksi mainittuja kuvattaisiin mielikuvituksellisesti, säilyy ilmaisun tarkkuus mutkittelematta.

Mika Waltari on esikoisessaan paitsi ulkoisten tapahtumien synnynnäinen kertoja myös sisäisen maailman realisti. Ravintoloiden ja merimieselämän pyörteissä hunningolle joutuvan nuorukaisen sielunpaini on lyhyesti kuvattu, mutta sekin erityisimmittä maneereitta ja kömpelyyksittä.

Jumalanäky avautuu päähenkilölle yksinäisellä pakoretkellä avarassa erämaamaisemassa. Tunne vahvistuu itsetutkiskelussa ja keskusteluissa. Se on läsnä myös uudessa asennoitumisessa lähimmäisiin. Varsinainen rakkaustarina tämän kaiken taustalla vaikuttaa koululaislipsahdukselta.

TEPPO KULMALA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.