Juri Joensuu – Valohuppu

Vireän runokustantamo Poesian uusin teos on jyväskyläläisen Juri Joensuun (s.1975) runokirja Valohuppu. Se edustaa niin sanottua kokeellista runoa äärimmilleen pelkistettynä ja viritettynä. Runoilija ei tee kompromissia edes itsensä kanssa.

Joensuu harjoittaa pidättyväistä, melkeinpä käsitteellisiin sfääreihin uppoavaa modernin teknis-rationaalisen maailman paradoksaalista ja absurdia tarkastelua ja sen ironisointia. Paradoksi on sekin, että oiva sanageneraattori tuottaa niukkuuden estetiikkaa. Vähässä on paljon.

Lähtökohtana Juri Joensuun teksteissä on jo ajat sitten kadonneiden esteettisten kategorioiden poissaolo. Tästä poissaolosta syntyy runouden uusi minuus, maailmasuhde, joskus metadatan synnyttämä kauhukuva. Yksilöllisyys kasvaa kuin millimetripaperilla, näkymättömänä, anonyymina suhteena teknologian valtaan. Aikoinaan runoilija Väinö Kirstinä etsi kaikkein kokeilevimmissa kokoelmissaan samaa sanan alkujuurta modernissa maailmassa.

Joensuun teoksen ironisen maailmasuhteen taustalla voi aistia pidättyväisyyden ohella syvän melankolisen huokauksen: Maailma tahtona ja sanageneraattorina!

Paikoin mittakaavojen ironisointi kuljettaa tekstiä kohti toisenlaista kirjoittamisen metafysiikkaa: ”Luumu/ himmeä ja valmis/ taivaan paisuvaisessa morttelissa.// Lusikan terällä karva,/ sademetsä avaruudessa.”

Sanojen metamorfoosien välityksellä voi olemassaolon muuttaa uusiksi käsitteiksi, teknologian kivikaudeksi, sivistyksen barbariaksi, kielen aavistuksiksi, merkitykset merkityksien hiipuviksi varjoiksi, biologian tilastotieteeksi, humanistisen ihmisen dataistiseksi ”olennoksi” (Kalevi Seilonen).

Valohuppu on runokirjan nimenä jo paradoksi ja kummajainen. Sisällöltään se kuitenkin vihjaa, peittää ja paljastaa, oleellisia asioita, asioiden ja kielen muuttuvia tiloja. Valohuppu on käsitaiteellinen teos.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.