Jyrockin paino tänä vuonna elektrossa

Vuodesta 1985 melkein joka vuosi järjestetty vaihtoehtorockin juhla Jyrock käynnistyi taas perjantaina Ilokivessä. Väkeä oli melko paljon, mutta tupa ei ollut täynnä, onneksi. Toissavuotiselta tukaluudelta vältyttiin.

Jyrockin kolmella lavalla soittaa perjantain ja lauantain aikana 22 yhtyettä ja DJ:t päälle. Niin ja yksi vielä. Myöhään perjantai-iltana kuulutettiin lauantain yllätysesiintyjä: Risto. Jos viime vuoden ohjelmassa painottui perinteinen rock'n roll -meno, niin tänä vuonna painon voisi sanoa olevan elektrossa. Elektroniset laitteet, sämplerit ja synat ynnä muut olivat oleellinen osa monen yhtyeen soundia.

Perjantai alkoi performanssilla


Ensimmäinen soittanut Äänijännite meni itseltäni ohi. Saapuessani paikalle puoli kymmenen aikaan Jyrockin alakerta oli puolillaan siististi pukeutuneita ihmisiä, jotka eivät olleet vielä oikein ehtineet rentoutua. Yleisö vähän mietti, että mitenkähän tässä olisi, kehtaisiko heiluttaa jalkaa, pitäisikö nyökyttää päätä, miten pitäisi oluttuoppia kädessä rennosti.

Alakerran Foster's-lavalla soitti Kap Kap. Soitosta tuli mieleen humalaiset aamuyön E-blues jamit. Junnaavan rytmin ja sen yhden soinnun ympärille improvisoitiin kaikenlaista ja kaiveltiin syntikoista härösoundeja siinä toivossa, että oltaisiin saatu luotua mystinen tunnelma, jossa tajunnat sulautuvat yhdeksi. Välillä vähän saatiinkin. Idea sinänsä on vanha ja hyvä. Valitettavasti ei aivan onnistunut. Improvisointitaidot eivät aivan saaneet hommaa lentoon, vaan Kap Kapin soitto jäi vähän vaivauttavaksi monotoniseksi hokemiseksi.

Kaikkein perinteisin popbändi Kap Kap ei ole. Huolella harjoitellut Emerson, Lake & Palmer - ja Joy Division -maneerit ja jäykän totinen lavapreesens tekivät siitä jonkinlaista harrastelijateatteria tai performanssia, josta kuitenkin jäi vähän keskentekoinen, sanoisinko nuori, vaikutelma. Esitys huipentui yksitotiseen ja rasittavan kuuloiseen rummun takomiseen, jonka aikana muut aurinkolasipäiset ja meikatut pitkätukkahipsterit lopettivat yksi kerrallaan soittamisen ja poistuivat lavalta. Tämä oli nyt sitten alkusoitto, ajattelin.

Naiset rokkasivat kuin miehet


Yläkerran Carlings-lavalla soittanut The Wrecking Queens oli nuorta neljä naista, jotka soittivat rasvaista, mutta kuitenkin aika kilttiä rock'n rollia, tavallaan aika tiukallakin asenteella. Parhaimmillaan bändistä tuli mieleen Pintandwefall, mutta Wrecking Queens ei onnistunut olemaan aivan yhtä luonteva. Vähän sellaista maneereihin turvautumista oli ilmoilla. Aivan kuin virheet olisivat pelottaneet. Mutta oli myös riuskaa soittoa ja makoisia yksittäisiä hetkiä.

Se on sanottava, että laulaja "Nöpsyllä" oli vahva, parhaimmillaan todella hienon raspinen ääni. Rytmiryhmä oli rautaa: pienikokoinen, nahkahousuihin pukeutunut basisti Maria soitti ja esiintyi suorastaan raivokkaan hyvin. Kuitenkin olisin kaivannut enemmän jotain oman jutun tuntua bändin ääneen.

Mutta olivat ne rokkareita sittenkin. Sellaisen näyn näin, että kello kahden jälkeen yöllä Wrecking Queens kallisteli tuoppeja takahuoneessa ja nauroi katketakseen, kun joku reipas herrasmies teki vaikutusta ja soitti pahviputkea kuin diggeri doota. Ympärillä muutama tyyppi istui ja jotkut hääräsivät edestakaisin. Vallitsi yleinen älämölö ja häslinki. Jatkoja suunniteltiin. Sellaista on festareiden takahuonemeininki. Ihan tavallista.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .