Jyväskylä Sinfonia – 3 x Mustonen

Musiikillisesti Olli Mustosta voisi tituleerata Suomen Glenn Gouldiksi: molempien ilmeinen tekninen virtuoottisuus sekä nyanssien tarkkuus ja rikkaus kohtaavat perinteisestä erkanevan, kirkkaan oman tulkinnan, joka jakaa mielipiteitä, muttei varmasti jätä ketään kylmäksi. Jyväskylä Sinfonian kolmoisroolissa vierailu ei ollut poikkeus.

Maestron oma sävellys Vanha kirkko Petäjävedellä (2008) aloitti illan tehokkaasti. Mustosen kuvailema ”talkoointo” välittyi helposti rytmisessä ensimmäisessä osassa Kirkonrakentajat. Vertailukohdat Stravinskiin olivat ilmeisiä, mutta jotain Hindemithin kaltaistakin oli kuultavissa. Pyhän kosketuksessa romanttis-ohjelmallinen jousisatsi toimi vastakohtana lisäsävelisille, tosin välillä epäröiville puhallinharmonioille. Demonit ammensi ”riivattujen tanssien” historiasta, ja Pyhä Kristoforos jatkoi mehukasta harmoniankäyttöä.

Hienoja sointivärejä sisältänyt teos kärsi kuitenkin soljuvuuden ja kontrapunktin puutteesta, joka teki osien rakennuspalikoista hieman liian erottuvia.

Mozartin pianokonsertto nro 25 oli Mustosen seuraavan puolen esittely. Pianon äärellä hän paljasti uskomattoman kykynsä artikulaatioon ja dynamiikan käsittelyyn. Terävällä soinnilla ja laajoilla voimakkuuseroilla Mustonen kulki kosketuksen äärien välillä. Piano sukelsi orkesterin äänimereen vain purkautuakseen sen pinnan alta vastaukseen. Epäsovinnainen tulkinta oli tervetullutta piristystä, mutta se uhkasi paikoitellen luisua teoksen palvelemisesta pianistin näppäryydenosoitukseksi.

Kapellimestarina Mustonen johti kuten soitti: omalla, voimakkaalla näkemyksellään. Johtamisen ekspressiivisyys purkautui toistuvasti kenkien kopinana Mustosen hyppiessä varpaillaan. Ylitsepursuavuus aiheutti Vanhassa kirkossa orkesterille paikoin epävarmuuksia terävissä iskuissa.

Beethovenin ensimmäiseen, klassisimpaan sinfoniaan karakteeri sopi parhaiten. Orkesterin valmennus oli sekä siinä että konsertossa keskittynyt rytmisiin korostuksiin, välillä tosin melodiikan kustannuksella.

Käsinkosketeltava vimma ja energia kuului osien nopeissa tempoissa: scherzo meinasi lähteä jo lapasesta, ja finaalissakin Mustonen tuntui haluavan kääntää intensiteettinupin kaakkoon. Orkesteri pysyi onneksi perässä erinomaisesti, ja energia välittyi yleisöön asti.