Jyväskylä Sinfonia – Alkuräjähdys

Ensivaikutelma on tärkein, kuuluu kansanviisaus, ja kauppatieteitäkin opiskellut Jyväskylä Sinfonian uusi ylikapellimestari Ville Matvejeff on varmasti perillä tästä. Hänen kautensa avaukseen oli pakattu ällistyttävän tasapainoinen ohjelma, joka kurotti niin perinteen kuin eteenpäin katsovan kunnianhimon puolelle.

Sinfonian, konserton ja lyhyempien teoksien klassinen kolmijako tasapainotteli idän ja lännen välillä. Moitteetta johtanut Matvejeff pohjusti ohjelmaa välijuonnoillaan, mikä toi hyvää vuorovaikutusta usein niin verbaalisesti mykkään konserttitilanteeseen.

Uusi vuosi avattiin vauhdikkaasti rytisten Leonard Bernsteinin Candide-alkusoitolla (1957). Samannimisestä operetista sovitettu vikkelävaiheinen alkusoitto tarjoili uusklassiseen sävelkieleen puettuna mainion nasevan annoksen amerikkalaista optimismia ja sentimentaalisuutta.

Sibelius-Akatemian sävellysprofessori Veli-Matti Puumalan Tear (2012/13) sai konsertissa kolmannen esityskertansa. Lukuisien tekstuurien teos oli yllättävän draamallinen ja sykähtelevä, tuoden mieleen sortumaisillaan olevan rakennuksen jännitteet. Tear oli myös melkoinen soittajien koetinkivi yksittäisten, tavanomaisesta poikkeavien tekniikoiden erottuvuudellaan. Moni yksityiskohta ei kuitenkaan tuntunut aina palvelevan kokonaisuutta.

Viulusolisti Barnabás Kelemen tarjoili ensimmäisen puoliajan päätökseksi persoonallisen tulkinnan Sergei Prokofjevin 2. viulukonsertosta (1935). Yksinkertaisella, kansanomaisella viulumelodialla alkava ensimmäinen osa laajeni prokofjevmaisiksi pakenevanomaisiksi jaksoiksi, kun taas toinen osa viittasi klassismin aikaan tanssillisuudellaan.

Kelemenin kirjava soitto oli paikoin hyvinkin rouhevan kuuloista, ja toisinaan taas kirkkaan sulavaa, mutta vailla liiallista hienostelua. Encorena kuultu Paganinin kapriisi oli soitettu pikemmin pilke silmäkulmassa kuin ylimielisenä taidonnäytteenä.

1900- ja 2000-lukujen ohjelman jälkeen Pjotr Tšaikovskin 5. sinfonia (1888) antoi muistutuksen siitä, miksi romanttiset klassikot ansaitsevat paikkansa repertuaarissa. Konsertin toisen puolikkaan täyttänyt järkäle kulki hautajaismaisista tunnelmista lopun voitokkaaseen triumfiin. Vahvistuksilla ladattu vaskisektio oli upeaa kuultavaa, vaikka meinasikin jyrätä jousiston alleen. Erinomainen paketti jättää odottamaan mielenkiinnolla, pysyykö näin korkea taso yllä jatkossakin.