Jyväskylä Sinfonia – Sallinen 80 vuotta Teatteritalossa 21.1.2015

Kovin sovittelevasti alkoi Jyväskylä Sinfonian keskiviikkoinen konsertti. Alussa kuultu Franz Schubertin ensimmäinen sinfonia edusti vielä seesteisempää klassismin ajan sävelkieltä. Musiikin dissonoivuus voimistui illan edetessä, minkä vuoksi Schubertin vasta 16-vuotiaana säveltämä muotopuhdas sinfonia toimi pehmeänä laskuna modernistisemmalle ilmaisulle.

Aulis Sallisen teos Kamarimusiikki VII, Cruselliana tekikin sitten rohkean loikan kaksisataa vuotta eteenpäin kohti postmodernismia. Sinfonian omista soittajista koostunut puhallinkvintetti onnistui erinomaisesti Sallisen sinne tänne kurkottelevan fragmentaarisen teoksen esittämisessä. Marielle Harrin sordinoitu käyrätorvi ja klarinetisti Gocho Prakovin swing-musiikista vaikutteita saaneet lickit olivat riemastuttavaa kuultavaa. Ne myös osoittivat, miten pienillä muutoksilla perinteisillä orkesteri-instrumenteilla voi saada aikaan virkistäviä sointivärejä.

Oivallista oli myös kvintetin ja muun orkesterin vuorovaikutus. Sellisti Ilkka Kaupin aloittamassa, Aram Hatšaturjanin Gayane-baletin tyyntä adagio-osaa muistuttavassa jaksossa kvintetin ja Ville Matvejeffin johtaman orkesterin yhteissoitto oli hienovaraisen tarkkaa.

Sallisen jälkeen kuultu, ranskalaisen modernistin Pierre Boulez’n pienimuotoinen Mémoriale oli ilahduttava välietappi. Boulez’n tonaalista sävelkieltä venyttävälle, voimakkaasti jännitettä vuoroin rakentavalle ja purkavalle tyylille olisi sopinut kenties aggressiivisempikin ote.

Omimmillaan orkesteri oli Francis Poulencin Sinfonietta-teoksen kanssa. Musiikista oli sulanut pois vielä Schubertin teosta vaivannut porvarillinen häveliäisyys. Ranskalaissäveltäjän uusklassistisessa tyylissä oli samanlaisia impressionistisia sävyjä kuin Maurice Ravelin Hanhiemo-sarjassa, jonka Jyväskylä Sinfonia tulkitsi viime syksynä erittäin onnistuneesti.

Paikoin häpeilemätönkin sentimentaalisuus soi orkesterin käsissä vivahteikkaasti, rytmikkäätkin yksityiskohdat huomioiden. Oikein mainio esitys.