Jyväskylä Sinfonia – Viulun taikaa

Teatteritalo 6.11.2013

Jyväskylä Sinfonia jatkoi keskiviikkona tasapainoisten ohjelmien syyskauttaan. Kolmella eri vuosisadalla liikkunut konsertti tasapainoili vaihtelevin muotorakentein modernismin ja romantiikan välissä.

Arnold Schönbergin (1874–1951) toinen kamarisinfonia kiteytti sävellyksenä viime vuosisadan alun musiikillista maailmaa. Sävellajitunnun hylännyt kaksiosainen teos ei vielä ollut loikannut tiukan atonaalisuuden puolelle, mutta tarjoili taidolla sävelletyn irtioton romantiikasta. Polyfoninen orkestraatio ei tosin päässyt oikeuksiinsa kapellimestari Alberto Hold-Garridon epäselvän johtamisen aiheuttaessa kuuluvaa epävarmuutta stemmojen vaihdos- ja lähtöpaikoissa, eikä teosta oikein saatu etenemään yhtenäisesti. Lisäksi nyansoinnissa olisi kaivannut enemmän erottelua ja kontrastia.

Illan solistivieras, huippuviulisti Elina Vähälä tulkitsi konsertin toisena teoksena itselleen tärkeän Max Bruchin (1838–1920) ensimmäisen viulukonserton. Aiemmin tällä kaudella kiitettävää tarkkuutta konsertoissa osoittanut orkesteri ei valitettavasti löytänyt tarvitsemaansa hienovaraista yhteissoittoa solistin kanssa. Tempotulkinnat eivät olleet samalla aallonpituudella, mikä kuului vaivihkaisina laahauksina ja kiihdytyksinä.

Vähälän fantastinen soitto kuitenkin onnistui antamaan tämän anteeksi: viulu soi niin tumman tulisesti kuin laulavan pyöreästikin. Virtuoottisimmissakaan juoksutuksissa ei ollut havaittavissa epätarkkuutta, romanttiset fraasit olivat sanottavaa täynnä aina kylmiin väreisiin asti, eikä konserton jatkuessa ollut havaittavissa minkäänlaista leipääntymistä, vaan jokainen fraasi oli yhtä arvokas. Suosionosoituksista päätellen yleisö olisi kovasti toivonut Vähälältä encorenumeroa.

Toinen puolikas oli omistettu Jyväskylän Naislaulajien tilausteoksen kantaesitykselle. Ruotsalaisen Staffan Stormin (s. 1964) Också dessa dagar signerade sijoittui osuvasti marraskuun alkuun ja Ruotsalaisuuden päivälle. Lähinnä uusromantiikkaan taipuvainen, mutta etenkin kuoro- ja jousiosuuksissa kirkkaantuoreitakin sointivärejä sisältänyt kuuden runon sarja sisälsi vuodenaikojen ja mielenmaisemien vaihdoksia. Stormin orkestrointi oli mainiota ja sisälsi monia hienoja väriyhdistelmiä.

Kuitenkin teoksen dramaturgia jäi puolitiehen, ja lopussa oli vaikea sanoa, minne sen tarina oikein vei. Tekstin ajoittaisesta epäselvyydestä huolimatta naiskuoro suoriutui laajasta teoksesta melkoisen hyvin ja ansaitsee sävellyskilpailustaan hatunnoston.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.