Jyväskylän Kansannäyttämö: Jeppe Niilonpoika

Jeppe Niilonpoika

Jo vuonna 1722 maailman ensi-iltansa saanut Ludvig Holbergin kirjoittama huvinäytelmä Jeppe Niilonpoika nähdään Harjun kesäteatterissa hieman päivitettynä sovituksena, mikä on esityksen puhuttelevuudelle vain eduksi.

Näytelmän teksti ei sisällä juurikaan komiikkaa: Jeppe juo holtittomasti, vaimo hakkaa, töitä on niukanlaisesti jos ollenkaan, sotamuistot väijyvät alitajunnassa… Vielä raa’asti kiusatuksikin miespolo joutuu surkean lankeemuksensa lisäksi onnettomalla kauppareissullaan.

Tämä esitys ei kuvita Jepen kurjuutta, ei tuo häntä esiin ulkoisesti rähjähtäneenä eikä olennaltaan kuvottavana. Asetelma kyllä antaisi odottaa samaa elostelun hurmaa kuin nähdään vaikkapa Puntilan isännässä tai Sinuhen palvelijan Kaptahin Väärän kuninkaan päivässä, mitä tapahtumasarjaa näytelmä teemoiltaan vahvasti muistuttaa.

Ville Vehmasahon ohjaus sivuuttaa kaikki naturalismin viekoittelut ja tarjoaa Jepen seikkailun kepeänä iloitteluna. Eero Vehniäinen saa esittää Jeppensä kuin kurittomana pojanvintiönä, jossa ei murjotun miehen sisäistä tuskaa eikä rankan elämän poltinmerkkejä ole nimeksikään.

Paronin (Mikko Hintikka) johtama härski pilakin muistuttaa enemmän polttarijekkua kuin elämästään otteen menettäneen juopon piinaamista. Kovapintaisen vaimon (Anna-Miina Bertlin) väkivaltaisuus on lähinnä nokkapokkaa muutamalla huitaisulla elävöitettynä. Mestari Eerikki vaikuttaa käsinukelta purevan pampun sijaan.

Kuten edeltä käy ilmi Harjulla nähdään ”kevennetty” versio onnettoman miehen rankasta elämästä. Ratkaisu on varmasti viisas kesäteatteria ajatellen: hilpeän hidalgon veikeä päivä käy huvituksesta, joskin viittauksia yhteiskunnallisiin pulmakohtiin siellä sun täällä esitystä nokkelasti vilahtaa.

Esityksen heikoimpana lenkkinä pitkät monologit kangistavat esitystä näin eleettömästi tulkittuina. Näytelmähän on parhaimmillaan, kun toiminta ja puhe ovat vuorovaikutuksessa keskenään tai sitten toisistaan erillään luovasti korostettuina. Pitkien repliikkien aikana katsojalla ei ole nyt riittävästi seurattavaa, vain kuunneltavaa.

Parasta antia on Waldemar Suurkarin mainio rumpujen tehostekäyttö, joka vangitsee. Mikko Hintikan puheilmaisussa on ihailtavaa selkeyttä, jota tukee rooliin hyvin istuva karismaattinen olemus. Kai Muhonen tekee action-elokuvien tapaisena seriffinä esityksen riemukkaimman tulkinnan.

Rooleissa: Eero Vehniäinen, Anna-Miina Bertlin, Kai Muhonen, Waldemar Suurkari, Mikko Hintikka, Laura Jouhtimäki. Ohjaus ja sovitus: Ville Vehmasalo. Käsikirjoitus: Ludvig Holberg. Puvut ja maskeeraus: Anniina Saari, Pinja Haapala, Onerva Luoma.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.