Jyväskylän Kesä: 13. The Payback Jam -tapahtuma starttasi räpillä ja breikkauksella – sitten iski kaatosade

Aren aukiolle oli lauantaisena alkuiltapäivänä pakkaantunut toista sataa ihmistä ihmettelemään pian alkavaa spektaakkelia. Ensimmäisen kerran jyrähti Ossi Valpion tunnelmaa nostattavien alkusanojen jälkeen, kun Salamari Sound Systemin massiiviset kovaääniset puskivat ilmoille kertaheitolla tiukkaakin tiukempaa boom bap -biittiä, ja Amarillon terassin eteen asteli paikallista räppäriä räppärin perään.

Yleisö eli esityksen mukana. Osa räppäreistä oli aloittelevampaa sorttia, mutta se ei tunnelmaa haitannut. Päinvastoin. Riimejä sylkivät Artissimo, JiiPeeJam, Pytythekid, Strobba, R2ISDJ2, Rehtivee, Kerhokerho, Heebo sekä Matala Profiili. Esitykset villitsivät yleisönsä yksi toisensa jälkeen. Area 52 -kollektiivistakin tuttu Bege kuvautti lyhyellä keikallaan tuoreeseen biisiinsä musiikkivideon. Tässä vaiheessa tapahtumassa jyrähti toisen kerran, tällä kertaa yläilmoista. Meno pysyi ennallaan, vaikka pilvenreuna alkoikin vähän ripsiä.

Vajaan tunnin mittaisen räp-session viimeisteli ainutlaatuinen Toistuvat Yllätykset -kokoonpano, jonka riveihin lukeutuu niin räppäreitä, laulajia, DJ:itä, tuottajia, taiteilijoita kuin tanssijoitakin. Hieman kauempaa meininkiä seuraillut yleisö pakkautui viimeistään tässä vaiheessa tiukasti maan tasolla olevan esiintymislavan eteen. Muun muassa Ossi Valpion riimejä rytmittivät Ainan kauniit vokaalit.

Tanssimatot olivat hieman kostuneet aiemman tihkusateen takia, joten Slyrre äS (Simeoni Juoperi) breikkasi mattojen sijaan paljaalla betonilla henkeään haukkovan yleisön edessä. Pian muitakin tanssijoita liittyi mukaan ilotteluun. Heidän joukossaan jyväskyläläislähtöinen Hanne Kauko, joka oli saapunut Norjasta asti Payback Jameille.

– Olen asunut Norjassa kymmenen vuotta, mutta aina tulee kesä startattua täällä, tässä tapahtumassa, Kauko kertoo.

Payback Jam on hänelle ennen kaikkea breikkiperheen kokoontuminen. Jameilla tapaa Kaukon mukaan niitä vanhoja ystäviä, kenen kanssa on aikanaan kasvanut yhdessä tanssia harrastaessa.

– Olen osallistunut varmaankin jokaisille Payback Jameille, en ainakaan muista yksiäkään missanneeni. Täällä vallitsee sellainen yhteinen ilo yhdessäoloa ja tanssimista kohtaan.

Tapahtuman piti jatkua räppikeikkojen jälkeen vapaalla breakdance-jamittelulla seitsemään asti illalla, mutta Suomen kesäsäällä oli toisenlaiset ajatukset. Rankkasade ajoi breikkaajat ja DJ:t sisätiloihin Aren Aukiolta. Tanssit jatkuivat kuitenkin spontaanisti sisätiloissa, sekä myöhemmin jatkoilla Lutakossa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .