Jyväskylän Kesä alkaa tänään

Tänä vuonna monitaidefestivaali kestää tiistaihin saakka.

Jyväskylän Kesä -festivaali alkaa tänään keskiviikkona 62. kertaa. Tänä vuonna tapahtuman kesto on pidentynyt viikkoon. 2000-luvulla Kesä on päättynyt perinteisesti sunnuntaihin, mutta nyt Tommi Hakalan päätöskonsertti kuullaan vasta tiistaina 11. heinäkuuta.

Hakalan lisäksi Jyväskylän Kesän tämänvuotisia esiintyjiä ovat muun muassa Paula Koivuniemi, saksalainen naamioteatteriryhmä Familie Flöz, Joose Keskitalo yhtyeineen, uusiselantilainen näyttelijä ja miimikko Thomas Monckton, Tapiolan kamarikuoro ja laulaja Maria Ylipää. Tämän illan avajaiskonsertissa esiintyy ruotsalainen a cappella -yhtye The Real Group.