Jyväskylän Teatteriryhdistys Kulissi – Lumikki

Grimmin veljesten satulipas on laaja ja aikamoisen synkeä. Hannu ja Kerttu tai Lumikki tuskin ovat tarinoista hilpeimpiä. Vai mitä ajattelette metsään eksyvistä lapsosista tai tytöstä, jonka äitipuoli kateuksissaan päättää ottaa hengiltä myrkytetyllä omenalla? Karua, arvelen minä.

Väittävät, että pelko kuuluu pienenkin ihmisen elämään. Kyse lienee myös siitä, kuinka pelottavat ainekset tarjoillaan. Kulissi käänsi kertomuksen Lumikista, ilkeästä äitipuolesta ja seitsemästä reippaasta kääpiöstä tanssin ja musiikin kielelle. Ratkaisu oli periaatteessa toimiva: mikäs muu kuin rytmi ja liike tempaavat mukaansa ihmisen ikään katsomatta. Se ongelmallisempi juttu liittyykin sitten toisenlaiseen rytmiin: tarinankerrontaan ja kerronnan dramaturgiaan.

Katsojana tahtoisin ajatella, että lastennäytelmäksi tehty esitys voisi kiinnostaa pienten lisäksi myös heidän mukanaan teatteriin tulleita saattojoukkoja. Kulissin esityksessä aikuiskatsojille suunnatut repliikit nettikaupustelusta ja tavoiteltavista sulhoista menivät (toivottavasti) pienimmiltä ohi, jollei tarkoituksena ole pikkuihmisten ajatusmaailman muokkaaminen kulutusyhteiskunnan normien mukaiseksi. Tarinan opetus kyllä korosti sisäisen kauneuden merkitystä. Kokonaisuudesta tuli sirpaleinen, eivätkä mukavasti keinuva musiikki tai taitavasti suunniteltu koreografiakaan kyenneet pelastamaan näytelmää.

Lumikin roolisuoritukset sen sijaan pursusivat iloista energiaa. Grimmin veljesten sadusta tuttu prinssi oli häivytetty pois, ja kääpiöistä oli muokattu eksoottinen kokoelma hyppelehtiviä hahmoja. Kaksi Tonia, Doni, Joni, Poni, Roni ja Albert olivat ryhmänä yhtä, ja samalla jokainen vapautuneesti tyypitteli oman karaktäärinsä. Rosa-Sofia Muilun äidissä korostuivat piittaamaton oman edun tavoittelu ja sokeus lapsen tarpeille, kun taas Tanja Oittisen Lumikissa oli esillä pyrkimys omaan minuuteen ja oikeuteen tehdä itsenäisiä valintoja. Pirita Janhonen Taikapeilin roolissa oli yksi esityksen valopilkuista; ylipäätään peilin roolin korostaminen ja personoiminen oli onnistunut dramaturginen linjaus.

Näytelmän puvustusratkaisut olivat kiinnostavia. Jos jollakulla on kaapeissaan ylimääräisiä miesten paitoja, kannattaa käydä ottamassa oppia paitojen uusiokäytöstä. Erikoiskiitokset menevät Riku Suonion suunnittelemalle hilpeälle käsiohjelmalle! Valittu värimaailma ja selkeys ilahduttivat.

Dramatisointi ja ohjaus (Grimmin veljesten alkuperäistekstistä): Elisa Leppänen, Venla Vaattovaara. Musiikin sovitus ja ohjaus: Laura Tuunanen. Sävellykset: Jussi Siukola. Laulujen sanat: työryhmä. Koreografia: Maija Lehtoranta. Valosuunnittelu: Antti Koskinen, Veeti Mieskonen. Lavastus & puvustus: työryhmä. Tarpeisto: Anna Huotari & työryhmä. Bändi: Benjami Koskinen/Aapo Nieminen, Maiju Lari, Aino Junna, Senni Hauta-aho. Rooleissa: Tanja Oittinen, Rosa-Sofia Muilu, Pirita Janhonen, Ella Kallio, Mirva Toivio, Siiri Kautto, Outi Hallamäki, Viivi Fors, Taneli Kekkonen, Arja Sulkunen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.