Jyväskylän kaupunginteatteri – Koska maailma on pyöreä

Jyväskylän kaupunginteatterin pitkäaikaisen kapellimestarin Jyrki Heikkilän kokoama musiikillinen ilta on musiikkityylien ja kielten sillisalaatti. Helpolla katsojaa ei päästetä: musiikillisesti liikutaan pitkälti lauluissa, jotka ovat melodisesti vaativia niin kuunnella kuin esittääkin eivätkä ne ole usein kuultujakaan. Outouttaan ne jättävät syvimmät tunnekuohut poreilematta.

Esitys kuljettaa meitä löyhästi elämänmatkan läpi lapsuuden ajoista voimavuosien jälkeiseen aikaan, jolloin olennaisen merkitys on jo kirkastunut ja jolloin elämästä voi sanoa jo jotain löytäneensä.

Harmittavan paljon mukana on vierailla kielillä esitettyjä lauluja, jotka eivät avaudu lainkaan, jos ei osaa kieliä hyvin. Englantia etenkin. Ymmärtämättömyyden vuoksi olo saattaa jäädä silloin ulkopuoliseksi. Myös ääntäminen oli ensi-illassa paikoitellen niin epäselvää, että sanat hukkuivat tyystin upoksiin.

Kari Arffmanin ohjaus tuo vain vähän lisää siihen mitä musiikki tarjoaa. Esittäjien tulkinnat, ilmeet ja vähäiset eleet sekä muutama rekvisiitta säestävät laulettavia tekstejä, joissa rakastutaan, pohditaan ihmissuhteita, otetaan kantaa maailman menoon sekä tunnelmoidaan. Japo Granlundin valot vain hetkittäin täydentävät kokonaisuutta omintakeisesti. Ylöspano jää lopulta varsin yksitoikkoiseksi.

Mutta koska lauluanti on niin runsas, jokainen löytänee omat suosikkinsa ja paikan viihtyä. Jouni Innilä, Joni Leponiemi, Maiju Saarinen sekä Salli Suvalo paitsi laulavat ja esittävät, myös osallistuvat säestykseen, mikä kielii monitaituruudesta. Ja laulaa tämä nelikko totisesti osaa! Moniääninen yhteislaulantakin on sävykästä ja puhdasta.

Koska maailma on pyöreä ei sisällä puhetta. Jos laulut esitettäisiin enemmän rooleissa, toisi se esitykseen enemmän syvyyttä konserttimaisuuden asemesta. Myös laulujen välissä soisi olevan hengähdystaukoja, jottei sulatettavaa tulisi kerralla ähkyyn asti – jossakin välissä olisi mieluusti kuullut instrumentaaliosuuksiakin. Mihin kiire?

Jyrki Heikkilä omaan vetäytyvään ja jurohkoon tapaansa jättäytyy vaatimattomasti taustalle, mutta on tehnyt upeaa työtä myös musiikin sovittajana; Heikkilän pianon- sekä sellonsoitto vahvistavat mielikuvaa, että tämä mies on täynnä musiikkia. Hän johtaa ensembleään jämäkästi eikä jätä moitteen sanoille mitään sijaa.

Kaupunginteatterin lumoava lauluilta ei välttämättä täytä ennakkoon syntyneitä odotuksia, pikemminkin se hämmentää: voiko tällaistakin olla? Mutta esityksestä lähtiessä tuntuu kuin olisi saanut olla mukana jossakin odotuksiaan suuremmassa todellisuudessa, sillä maailma on paitsi pyöreä myös täynnä mitä ihmeellisimpiä laulutarinoita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.