Jyväskylän kaupunginteatteri – Saituri

Saituri

Pariisilaisen Jean-Baptiste Poquelinin (1622–1673), Molièrenä paremmin tunnetun näyttelijän ja näytelmäkirjailijan komediat ovat levinneet kaikkialle maailmaan. Jyväskylän kaupunginteatteri liittyy Saiturillaan tähän globaaliin yhteisöön, joka haluaa kokea lempeää satiiria ihmisen heikkouksista ja nauraa koomisille tilanteille.

Kuten komedioissa on tapana myös Saiturissa roolihenkilöt ovat tukalassa tilanteessa, jopa tuskaisia. Päähenkilö riutuu rahojensa menettämisen pelossa, tämän lapset rakkauden riepoteltavina ja muillakin henkilöillä on oma kiirastulensa selvitettävänään, yhtenä polttavimmista mestari Jacquesin (Hannu Lintukoski) elämän filosofoinnit.

Molièren taituruus on kyvyssä venyttää jokin ihmisen heikkous äärimmilleen ja sotkea samaan juonisoppaan keskenään ristiriitaisin motiivein esiin astuvia henkilöitä. Jotta henkilöt pääsevät päämääriinsä, he joutuvat keksimään toimintatavat omalla oveluudellaan, ihmistuntemuksellaan ja rohkeudellaan.

Liehakointia, mielistelyä ja petosta, kiinni jäämistä ja neuvokasta uudelleen yrittämistä... siinä vieteri, joka pitää Saiturin liikkeessä. Tekstitulva on valtava, sanat sinkoilevat ryöppyinä ja kiivastempoisina, paikoitellen epäselvästi lausuttuinakin.

Leena Havukaisen ohjauksen mielenkiintoisin ratkaisu on esittää näytelmä niin, että henkilöt puhua paukuttavat repliikkinsä lähes koko ajan rivissä seisten – paljon myös suoraan yleisölle. Karrikoidut kasvonilmeet myötäelävät tekstiä, äänenkäytöllä väritetään tunnelmat ja sisäiset motiivit, kehon kielellä tehdään vain tarvittava. Hyvin omalaatuinen ohjauksellinen ratkaisu, joka toimii silti kiinnostavasti.

Jouni Salo heittäytyy kitupiikin rooliinsa täysiä niin sisäisesti kuin kehollisestikin. Ilmaisu on irtonaista, rentoa ja näytelmään upeasti istuvaa. Hiski Grönstrandin täytyy vielä etsiä sisäistä rauhaa yltääkseen parhaimpaansa Harpagonin pojan roolissa. Piia Mannisenmäki tekee hurmaavasti Frosinesta, omaneduntavoittelijasta, mainion hahmon terävillä ilmeillään, värikkäällä puheilmaisullaan ja valppaasti reagoimalla.

Joni Leponiemi rakentaa Valèrestään johdonmukaisesti sankarin ja saa roolista ehyen ja uskottavan, vaikka tapahtumat uskomattomia ovatkin. Maiju Saarinen ja Salli Suvalo nuorina neitosina ovat impyemäisiä kaunottaria, mutta hahmoina liian samanhenkisiä ja siten erottumattomia. Jukka-Pekka Mikkonen chaplinmaisena palvelijana jää sitä vastoin hyvinkin mieleen.

Saiturin näyttävää antia ovat Merja Levon suunnittelema puvustus sekä kampaajien loihtimat upeat peruukit. Epookkimainen vaikutelma syntyy pääosin niistä, mutta myös Karmo Menden lavastus palvelee ranskalaistunnelmia 1600-luvun hengessä, vaikka onkin varsin niukkaa, mikä taas on tyypillistä Molièren näytelmille.

Musiikkitehosteilla pyritään mitä ilmeisimmin vihjailemaan näytelmän teemojen ajattomuuteen, mutta toisin käy: ne rikkovat kokonaisuutta enemmän kuin rakentavat sitä. Täysin turha särö kokonaisuudessa, jota Japo Granlundin valotkin olisivat voineet rikastuttaa näyttävämmin.

Pääroolissa on selvästi teksti ja sen tulkinta.

Käsikirjoitus: Molière vuonna 1668. Suomennos: Arto af Hällström. Ohjaus: Leena Havukainen, vier. Lavastus: Karmo Mende, vier. Pukusuunnittelu: Merja Levo. Valosuunnittelu: Japo Granlund. Äänet: Mika Filpus. Kampaukset: Minttu Minkkinen, Miia Lappinen ja Alina Yliaho. Rooleissa mm.: Jouni Salo, Hiski Grönstrand, Maiju Saarinen, Joni Leponiemi, Salli Suvalo, Jouni Innilä, Piia Mannisenmäki, Jukka-Pekka Mikkonen, Hannu Lintukoski, Hannu Hiltunen, Henri Halkola.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.