Jyväskylän kaupunginteatterin ja Jyväskylä Sinfonian esitykset perutaan torstaista alkaen osana koronavarotoimia

Hallitus päätti torstaina joukosta suosituksia koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Yksi suosituksista on, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka, ja myös Jyväskylän kaupunki noudattaa tätä suositusta.

Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että esimerkiksi Jyväskylän kaupunginteatterin ja Jyväskylä Sinfonian esitykset perutaan torstaista alkaen.

– Tarkat ohjeet lipun lunastaneille annetaan tulevan viikon aikana, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

Myös Jyväskylän Paviljonkiin suunnitellut yli 500 hengen tapahtumat perutaan.

Lue myös: Jyväskylän kaupunki tiivistää koronavarotoimia: kaikki koulujen ulkomaan matkat ja leirikoulut peruttu, jokainen ulkomailta saapuva työntekijä viikoksi karanteeniin
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Hallitus päätti suosituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi – katso lista

Jyväskylän kaupunki tiivistää koronavarotoimia: kaikki koulujen ulkomaan matkat ja leirikoulut peruttu, jokainen ulkomailta saapuva työntekijä viikoksi karanteeniin