Jyväskylän ooppera: Uudenvuoden gaala Jyväskylän kaupunginteatterissa 31.12.2014

Parhaimmissa oopperoissa kyse on intiimistä kokemuksesta, joka vavisuttaa koko olemusta. Ooppera muodostuu tarinasta, lyriikasta ja musiikista, jotka kaikki nivoutuvat yhteen esteettiseksi elämykseksi. Ilman tätä kolmiyhteisyyttä ei voi puhua oopperakokemuksesta.

Monet kaihtavat suotta tätä taidelajia, joka sai alkunsa Italiassa 400 vuotta sitten. Jyväskylässä ooppera on ollut harvinaista herkkua, ja nytkin Keski-Suomen Alueooppera tarjosi vain konserttimaisen toteutuksen. Rahapulassa Don Giovanni siirtyi ensi uuteenvuoteen.

Niin tunnelmia kohottavia kuin gaalat kaikessa loistokkuudessaan ovatkin, niissä irrotetaan aariat tarinasta ja näyttämökuvasta, jolloin merkittävä pala kokonaisuudesta puuttuu. Elämys jää eittämättä valjuksi.

Jotta konsertista tulisi mahdollisimman sykähdyttävä, esittäjissä on oltava riittävästi karismaa, väkevää tulkintaa ja ilmiömäistä äänenhallintaa. Kuoro, valot, puvustus voisivat tarjota konsertissakin vahvistusta, mutta kun teoksen dramaattinen ydin puuttuu, solistin taidot joutuvat tehopunnitukseen.

Kansallisoopperan johtaviin tenoreihin kuuluva Mika Pohjonen täyttää kyllä äänellään koko kaupunginteatterin salin, mutta esittäminen jää mitäänsanomattomaksi. Kaikki aariat tulevat samasta asennosta ja samoilla eleillä ja se oleellisin – tunne – on vaivoin havaittavissa komeasta äänenmuodostuksesta huolimatta. Vaikka kyse on konsertista, soisi aariat esitettävän edes jotenkin roolissa.

Radiosta tuttu illan juontaja Aarno Cronwall loi huumorin avulla miellyttävää ilmapiiriä ja huomion kiinnittäminen musiikillisiin nyansseihin oli kuulijan kannalta arvokasta. Aarioiden lyhyet esittelyt antoivat kuvan oopperoiden juonten polveilevuudesta, mutta nyt tekstityksen puuttuessa olisi laulujen sanojen referoiminen ollut toisarvoisen juonen selostusta mielekkäämpää.

Illan kapellimestari Ville Matvejeff johti kaupunginorkesteria eloisasti 1800-luvun romanttisen musiikin pariin. Vaikka nyt olisi ollut oiva tilaisuus tarjota muhkea näyttämömusiikin buffet – barokkioopperoista moderneihin – ilta oli Verdin ja Puccinin, joista jälkimmäinen odotetusti tuntui voimallisimmalta. Orkesterin esittämä intermezzo Manon Lescautista oli taivaallinen.

Sevillan, Lontoon, Louisianan, Pariisin kautta päädyttiin New Yorkiin Leonard Bernsteinin oopperamaisen musikaalin West Side Storyn melodioiden avulla. Kuorolla oli tässä kohdassa merkittävä osa, joka jäi kyllä aksentittomana ja rytmisesti epätarkkana varsin ponnettomaksi. Salin huono akustiikka jätti kuoron altavastaajaksi kautta illan.

Illan tähti oli sopraano Marjukka Tepponen, joka koki elämänsä yllätyksen Figaron häiden aikaan, kun häntä kosittiin oikeasti. Sulhanen on baritoni Kevin Greenlaw. Tapaus kruunasi illan paremmin kuin oopperoiden täyteläisinkään rakkausaaria tai -duetto. Laulajattarella ei ollut vaikeuksia eläytyä La Traviatan Violettan toteamukseen: Tämä kaikki on ihan hullua!

Tepposen kirkas ääni kulki täyteläisenä ja soljuvana niin ala- kuin ylärekisterissä. Myös ilmaisuun laulajatar kiinnitti huomiota. Illan aikana hän sai kahdesti olla Romeonsa rakastama Julia ja varsinkin Gounod'n Tahdon elää -aariassa hän helskytteli ääntään haltioivasti.

Jyväskylä Sinfonia joht. Ville Matvejeff. Solistit sopraano Marjukka Tepponen, tenori Mika Pohjonen. Oopperakuoro, valm. Marjukka Manner.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.