Jyväskylän taiteilijaseuran kesänäyttely hyödyntää Järvilinnan huvilaympäristöä – jokainen sali luo omanlaisensa tunnelman

Järvilinnan huvilan alakerran valoisassa kulmakamarissa tilaan kuuluvat huonekasvit kehystävät useita vihreään vivahtavia teoksia. Nurkassa vihreällä matolla seisoo suuripäinen bambi Minja Revonkorven teoksesta Muovimetsän kansa.

Jyväskylän taiteilijaseuran kesänäyttelyn nimi on Mansikkapaikka.

– Vaikka näyttely on suuri, katsoja voi löytää näyttelystä ihania intiimejä tiloja kuin mansikkapaikkoja, toteaa seuran puheenjohtaja Kristiina Lempiäinen-Trzaska.

Hän kertoo, että näyttelyn teokset on valikoitu niin, että ne tukisivat toisiaan esimerkiksi värimaailman tai tematiikan osalta. Sijoittelulla on voitu rinnastaa teoksia toisiinsa, tehdä ristiriitaa tai kontrastia niiden välille. Teoksia on myös ulkona.

– Kesänäyttelymme on pyritty aina pitämään jännittävässä tilassa, joka jollain tavalla haastaa ja antaa näyttelyyn oman leimansa. Nyt innostuimme ajatuksesta päästä Jyväskylästä Laukaaseen maalle, sillä seuramme haluaa esittäytyä muuallakin kuin Jyväskylässä, Lempiäinen-Trzaska toteaa.

Yläkerran neljässä huoneessa vallitsee jokaisessa erilainen tunnelma. Yhdessä niistä on maalauksellisia, räiskyvän värikkäitä luomuksia, kuten Johanna Piston teokset Kevät, Elämän virta ja Heijastus. Egypti on inspiroinut kollaasinomaisia töitä, joissa on esimerkiksi lintuja ja rakennuksia, ja jotka ovat olleet esillä aiemmin Galleria Beckerissä.

– Olen kehitellyt tekniikkaa itse. Leikkaan paperista sapluunan, minkä takia teoksissani esiintyvät muodot ovat niin tarkkarajaisia. Sudin myös siveltimellä. Tämä on vähän kuin kollaasia, mutta se ei ole varsinaisesti kollaasia. Itse sanon tätä sekatekniikaksi. Pinta kiehtoo minua, kaikki pinnat ovat hienoja! Pisto kertoo innostuneesti.

 

Värikkään huoneen jälkeen on hyvä uppoutua toisen huoneen teoksiin, joita hallitsevat rauhoittavat, usein pastellimaiset sävyt. Seuraavan salin töitä taas nivoo yhteen yhteiskunnallisuus ja kontrasti mustavalkoisen ja keltaiseen taittavien värien välillä – poliittiset ja luontoaiheet on tuotu yhteen.

Viimeisessä salissa teokset ovat värimaailmaltaan mustavalkoisia: grafiikkaa, öljyvärejä, tussipiirroksia. Paula Myllymäki on käyttänyt pienissä ja suloisissa töissään tusseja, mustetta ja akryyliväriä. Teokset kuvaavat sarjakuvamaisia hahmoja erilaisissa hetkissä.

– Jos Johanna on kiinnostunut pinnoista, niin minulle tärkeintä on tulkinta ja se, mitä teoksessa tapahtuu, Myllymäki kertoo viitaten vierellä kuuntelevaan kollegaansa.

– Usein lähtökohtanani on jokin voimakkaasti omassa elämässäni oleva tunne, ja lähden liikkeelle ihmisen sisäisestä maailmasta, siitä, mitä ihmiselle kuuluu.

 

Samasta tilasta löytyy myös Aino Kajaniemen kangaspuissa kudottu teos Lapsuusmuisto 2, näyttelyn ainoa tekstiilityö, ja yksi Kajaniemen teossarjan kolmesta työstä. Teoksessa suuret herkät kasvot yhdistyvät perhosiin ja oksiin.

Kajaniemi haluaa teoksillaan kertoa tarinoita, ja siihen värit eivät hänen mielestään sovi. Harmaassakin on hänen mukaansa tuhat eri sävyä.

– Tässä teoksessa kuitenkin repäisin: täällä on vähän oranssiakin, kun tarkkaan katsoo, taiteilija naurahtaa teostaan esitellessään.

– Mikromaailma, johon kuuluivat kasvit ja eläimet, oli lapsena hirveän tärkeä. Asun itse lapsuudenkodissani, ja nyt katson samaa maisemaa mutta eri mittakaavasta. Ihmisen ja luonnon välinen suhde on taiteeni ikuisuusaihe.

Jyväskylän taiteilijaseura täyttää ensi vuonna 75 vuotta, ja monenlaisia maailmoja sisältävä Mansikkapaikka onkin ’’ennakkovaroitus’’ tulevasta juhlavuodesta. Tänä vuonna seura ei järjestä varsinaista vuosinäyttelyä, minkä vuoksi kesänäyttely toimii myös sen asemassa. Mansikkapaikalla on mukana 38 taiteilijaa.

– On ilahduttavaa, että niin moni taiteilija kokee näyttäytymisen omiensa joukossa tärkeäksi, Lempiäinen-Trzaska iloitsee.

Mansikkapaikka 1.9. asti Taidekeskus Järvilinnassa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .