Kärpässienikokeiluja, okkultismia ja epäselvä kuolema: lähes unohdetun taiteilijan värikkäät vaiheet saivat vaajakoskelaiskirjailijan sittenkin tarttumaan kynään

Haminassa syntynyt Meri Genetz oli kuollessaan vuonna 1943 Suomen taidekentällä kohtuullisen tunnettu taiteilija, jonka töitä oli ollut näytteillä muun muassa Oslossa ja New Yorkissa ja joka sai kriitikoilta myötämielisiä arvioita. Sitten hän unohtui vuosikymmeniksi.

Genetzin elämä liittyy Keski-Suomeen Jämsänkoskella vietettyjen nuoruuden kesien ja Korpilahdella syntyneiden maisemamaalausten kautta. Vuonna 2009 Keski-Suomen museossa pidettiin hänen töistään koostuva näyttely. Kuluvan vuoden huhtikuussa puolestaan ilmestyi vaajakoskelaisen Sanna Ryynäsen kirjoittama Meri Genetz – Levoton sielu -elämäkerta (Avain).

Kirjan synty sai sysäyksen juuri kyseisen näyttelyn avajaisista, joista Ryynänen oli tekemässä juttua Keskisuomalaiseen.

– Museon intendentti Erkki Fredrikson ja Merin tyttärentytär Helena Hernberg sanoivat, että minun tulisi kirjoittaa Genetzin elämästä kirja. Vastasin heille, etten ryhdy moiseen missään nimessä, journalistiikan väitöskirjaa Jyväskylän yliopistoon tekevä Ryynänen sanoo.

 

Ehdotus jäi kuitenkin itämään, ja lopulta Ryynäsen mieli muuttui – ei kuitenkaan niinkään Genetzin taiteen vaan tämän värikkään elämän vuoksi.

– Meri oli särmikäs ja temperamenttinen nainen, joka etsi vimmaisesti vastausta elämän perimmäisiin kysymyksiin muun muassa okkultismin ja spiritismin avulla. Samalla hänen elämänsä Suomessa, Pietarissa ja Pariisissa kietoutuu kiinnostavasti laajempiin historian käännekohtiin, Ryynänen kuvailee.

Väite saa katetta kirjan sivuilta, joissa Genetzin elämä linkittyy niin Venäjän vallankumoukseen, maailmansotiin, Suomen kansalaissotaan kuin Pariisin 1920-luvun poreilevaan taiteilijaelämään ja Tattarisuon makaaberiin, mustan magian harjoittamiseen liittyneeseen tapaukseen.

Genetz liikkui taiteilijaseurapiireissä, teki kokeiluita kärpässienten psykedeelisillä vaikutuksilla, yritti näännyttää itsensä taiteilijamiehensä Carl Warghin kanssa olemalla syömättä kymmeniä päiviä ja kuoli epäselvissä olosuhteissa häkämyrkytyksen seurauksena.

Kuuden vuoden projekti

Genetzin vaiheiden jäljille pääseminen osoittautui haastavaksi, sillä suoria lähteitä oli niukasti tarjolla. Ryynänen joutuikin koluamaan muun muassa yksityishenkilöiden, sukujen, kuntien, maakuntien, oppilaitosten, Suomalaisen kirjallisuuden seuran ja Suomen taideyhdistysten arkistoja.

– Kirjoitin puhtaaksi kirjeitä, skannasin valokuvia ja haastattelin muun muassa Merin kolme lastenlasta, Ryynänen kuvailee kuusivuotiseksi venynyttä projektiaan.

Todellinen lottovoitto osui kohdalle Ryynäsen käydessä Kuvataiteen keskusarkistossa, jonne oli vasta äskettäin tuotu materiaalikokonaisuus, joka sisälsi muun muassa Genetzin valokuvia, päiväkirjoja, muistikirjoja ja kalentereita.

 

– Hän kirjoitti kuitenkin lopulta melko vähän henkilökohtaisesta elämästään ja tunteistaan. Muistikirjat sisältävät enemmän hänen ajatuksiaan muiden kirjoituksista ja okkultismista.

Ryynänen kuvailee Genetzin persoonaa värikkääksi ja temperamenttiseksi, ja samat adjektiivit toistuvat myös aikalaiskriitikoiden arvosteluissa. Niissä hänen töitään toisaalta soimataan viimeistelemättömiksi ja liian ”ranskalaisiksi”, toisaalta niiden ”temperamenttia” ja erityisesti rohkeaa värien käyttöä kehuttiin.

Koko tuotanto vaakalaudalla

Mistä johtuu Genetzin painuminen unholaan vuosikymmeniksi? Yksi syy on tehtailijaisä Atle Genetzin varallisuus, jonka myötä taiteilijan ei tarvinnut hankkia maalauksilleen yleisöä, ostajia tai töitä keräilevää mesenaattia.

Tilanne voisi kuitenkin olla huomattavasti huonompi, sillä lähes koko Genetzin tuotanto oli lähellä tuhoutumista. Pelastajaksi osoittautui ihotautien professori, taideharrastaja Carl Eric Sonck.

– Sonck vieraili 1950-luvulla tenniskaverinsa Stig Collianderin luona nähdäkseen Genetzin maalaukset, joita perheen tytär oli saanut ystävältään Helena Ramsaylta, Genetzin tyttärentyttäreltä. Sonck ihastui tauluihin, otti yhteyttä Helenaan ja pääsi käymään kellarissa, jossa tauluja säilytettiin, Ryynänen kertaa.

 

Kellarikomerosta löytyi noen seasta satoja Genetzin töitä, joita vuosien saatossa olivat syöneet kosteus, home ja rotat. Monet maalauksista olivat vaurioituneet niin pahoin, ettei niiden pelastaminen ollut enää mahdollista.

Sonck osti paremmin säilyneet työt itselleen ja kiikutti ne Ateneumiin konservoitaviksi. Kunnostetuista töistä järjestettiin vuonna 1980 muistonäyttely Taidesalongissa. Edellinen, ainoastaan Genetzin töistä koostunut näyttely oli järjestetty 1944, vuosi taiteilijan kuoleman jälkeen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .