Kävijätutkimus: Jyväskylä Sinfonian yleisö uskollista, konserttisalia kaivataan

Suomen Sinfoniaorkesterit ry ja Innolink Research Oy toteuttivat syys-marraskuussa 2018 kävijätutkimuksen koskien suomalaisia sinfoniaorkestereita.

Tutkimus selvitti muun muassa konserttikävijöiden tyytyväisyyttä sekä konserttiodotuksia ja -kokemuksia.

Sähköisesti toteutettuun kyselyyn saatiin vastauksia yhteensä 2 324, joista 186 kohdistui Jyväskylä Sinfoniaan.

Kyselyn mukaan orkesterin kuulijoiden ennakko-odotukset konsertteja kohtaan ylittyivät, ja lähes 100 prosenttia heistä aikoo jatkossakin käydä Jyväskylä Sinfonian konserteissa. Myös lähes saman verran kävijöistä on jo suositellut tai suosittelisi konsertteja muille.

Vastaajista 90 prosenttia näki Jyväskylä Sinfonian arvon osana kaupungin palveluja erittäin tärkeänä.

Innoittajana konserttiin tulemiselle pidettiin kokonaiselämystä, kiinnostavia solisteja ja kapellimestareita sekä aiempaa osallistumista Jyväskylä Sinfonian konsertteihin.

Avoimissa vastauksissa kiitettiin monipuolista ohjelmistoa sekä tasokkaita solisti- ja kapellimestarivieraita.

Suurimmaksi ongelmaksi kyselyssä nousi oman ja akustisesti laadukkaan konserttisalin puute.

Oheispalveluista eniten parannusta toivottiin pysäköintimahdollisuuksiin konserttipaikoilla.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .