KSML 16.10.2007: Günter Grass – Sipulia kuoriessa

Günter Grass

Sipulia kuoriessa

Suom. Oili Suominen  Tammi 2007. 521 s.

 

Kohu vuonna 1999 Nobel-palkinnolla palkitun kirjailijan Günter Grassin (s.1927) ympärillä ei ole laantunut. Kiistely hänen nuoruusvuosiensa natsi-menneisyydestä, kuulumisesta 2. maailmansodan lopulla Waffen SS:ään, jonka hän pitkän kirjailijauransa aikana on salannut, on saanut jopa sellaisia muotoja, että häneltä on haluttu ottaa pois hänen saamansa kirjallisuuden Nobel-palkinto.

Lisäksi Grassin entinen ystävä, Puolan Solidaarisuus-liikkeen johtohahmo, Lech Walesa, on puolestaan esittänyt, että hänen Danzigin kaupungin kunniakansalaisuutensa pitäisi perua, koska Grass on saanut sen väärin perustein. Grassin asema Saksan nykykirjallisuuden moraalisena omatuntona on kokenut viime aikoina monta pahaa kolausta. Kaikki tämä on merkinnyt myös pohdiskelua kirjallisuuden merkityksestä moraalisesti kipeitten kysymysten esittäjänä.

Omaa menneisyyttään, kirjallista tuotantoaan ja Saksan kipupisteitä ruotivassa kirjallisessa kronikassaan, Sipulia kuoriessa (alkuteos 2006), Grass kertoo lapsuutensa ja nuoruutensa tarinan aina maineikkaan romaaninsa, Peltirummun (alkuteos 1959) ilmestymiseen asti.

Menneisyyden ote

Grassin menneisyyden muistijälkiä kaleidoskooppimaisesti luotaava romaani pyrkii lähelle autenttista nuoruuden elämystä ja kokemusta, täyttämättä väistämättömiä mustia aukkoja tavanomaisella fiktiolla, romaanikerronnalla. Kansallissosialismi hurmasi nuorisoa ”poikakirjamaisella” raikkaudellaan ja sankareita palvovalla myyttisyydellään. Nuori, 14-vuotias Grass, intoutui tähän mukaan.

Nuoruus haluaa aina olla voittajien puolella. Eikä tämä asia ole muuttunut miksikään. Fasismi hyödynsi poikakirjojen seikkailumieltä, urheilullisuutta, ulkoilma-ihmisen kompleksitonta olemisen tapaa.

Filosofi Heidegger muun muassa ihastui tähän. Ihminen kaipaa toimintaa, toimintaan on helppo mennä mukaan. Ajan henki on usein pirullinen viettelijä.

Sipulia kuoriessa -kronikassa muodostuu hyvin moniulotteinen ja ristiriitainen kuva erään henkilöhistorian menneisyyden sirpaleista, Saksan historian traumaattisesta ajasta sammakkoperspektiivistä koettuna.

Eikä tämä kuva pyri olemaan hetkeäkään jälkiviisas, besserwissermäinen, vaan kaiken lähtökohtana on eräänlainen ihmisen muistamisen traagisuus. Miten kaiken on lopulta palveltava, sekä yksilön, perheen että kansakunnan tasoilla, nykyhetken rakentamista, osin hyvinkin hatarin ja väärin perustein, kuten historia on osoittanut. Toisin sanoen, muistaminen on aina tarkoituksenmukaista, ja ”muisti rakastaa valepukuja”.

Konkreettisia asioita

Muistamisen ja unohtamisen dialektiikka, on lopulta yleisinhimillinen ominaisuus, mikä merkitsee Grassin maailmankuvassa sitä, että niin sanottu ”edistys”, inhimillisessä ja moraalisessa merkityksessä, ei koskaan voi edetä suurin harppauksin.

Totalitääriset ideologiat lupaavat paljon hyvää ja kaunista, jopa ihmisen metafyysisen yksinäisyyden totaalista voittamista, mutta hintana on väkivalta ja terrori, uhri ja uhrautuminen.

Grass sanoo kirjassaan paradoksaalisesti, että tärkein voimanlähde hänen kirjoittamiselleen oli hänen pikkuporvarillinen taustansa. ”Minun omassa konkreettisessa maailmassani sana ja kuva syntyivät samasta musteesta.” Kirjailijana ja taiteilijana Grass haluaa nimenomaan olla konkreettinen, kuvata sitä ”millaista on”, mistä asioista ja elementeistä ihmisen elämä, hyvin lähisokealla tavalla, todella muodostuu. Tässä mielessä Grassin teos on ehdotonta mestariluokkaa, ja kirjallisuuden voimannäyte.

Arvio julkaistu Keskisuomalaisessa 16.10.2007.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.