Kaija Rantakari: Mikado

Kaija Rantakari

Mikado

Poesia

Jyväskyläläisen Kaija Rantakarin esikoisrunoteoksessa abstraktit muodot kohtaavat subjektiivisen kokemuksen. Tikuilla pelattava Mikado-peli symboloi havaitun todellisuuden haurautta: yksi tikku on nostettava läjästä liikuttamatta toisia. Runojen puhuja on visuaalisesti orientoitunut, hän huomaa ”muodon ennen mittakaavaa, toiston ennen / tarkoitusta”. Miten tähän sinänsä välinpitämättömään maisemaan mahtuu elettävä elämä, tästä runot puhuvat tarkasti, sanoja haaskaamatta.

Mikadon maailmasta tulee mieleen Marcel Duchampin ohjeistama readymade-teos, jossa geometrian kirja ripustetaan narulle ulkoilmaan, altistetaan ”elämän tosiseikoille”. Rantakarin lähestymistapa tosin on henkilökohtaisempi, hän luokittelee ja lajittelee havaintoja, yhtäältä yleisiä ja tosia, toisaalta äärimmäisen subjektiivisia: ”näkökentän sammumaton piirustuspöytä”.

Muodollisesti Rantakarin tyyli on lähellä useitakin keskisuomalaisia nykyrunoilijoita, joiden viimeaikaisissa teoksissa ovat korostuneet lause ja kokoelmallisuus runonmittaisen yksikön tai osastojen kustannuksella. Tämä johtaa helposti lajityyppien hybrideihin, runo tekee tuttavuutta esseen ja muun proosan kanssa. Kokoelmaa joustavampi määre runoelma on käytössä Mikadonkin markkinoinnissa.

Runoilija V.S Luoma-ahon Kronologi palkittiin vuoden 2013 parhaana aforismikirjana, ja myös Mikadon niukka ilmaisu tuottaa siellä täällä oivallisia mietelauseita: ”pidän sinua pitelemässä minua”. Yhtäläisyydet muihin jäävät silti muodollisiksi (vaikka toki muoto muovaa sisältöä), niin perin juurin omaleimainen kirjoittaja Rantakari on. Hänen teoksensa ei pidä paljon meteliä itsestään, mutta vaivihkaa se esittelee tavan tarkkailla maailmaa.

Pienoiseksi ongelmaksi muodostuu teoskokonaisuus. Lauseet putoilevat sivun valkoiseen tilaan sinne tänne, intensiteetti kasvaa ja hiipuu ilman selkeitä kaaria ja kiintopisteitä (vaikka niistä onkin puhe); ollaan kuin aloittamassa jotain, kun yhtäkkiä se onkin jo ohi. Mikado tuntuu innostavalta alulta jollekin laajemmalle, jota ehkä lukija voi alkaa mielessään täydentää. Siksikin se on erinomainen esikoisteos.