Juicesta Zappaan, Gongiin ja Circleen: kaksi valomestaria valitsivat 10+1 tosi hyvää biisiä

Kaupunginteatterin valaistusmestareita Jari "Japo" Granlundia ja Tuukka Toijanniemeä yhdistää ammatin lisäksi intohimoinen suhtautuminen musiikkiin. Molemmat ovat vakavasti harrastuneita kuuntelijoita ja levykeräilijöitä, joiden soittimissa neulan alla pyörivät pääasiassa levyt, joita ei valtavirtaradiosta kuule.

Todellakin: neulan alla pyörivät. Molempien mielestä vinyylilevy on formaateista paras, ja fyysinen äänite on mieluisampi kuin vaikkapa verkosta imuroitava MP3-tiedosto.

Vaikka on internetillä toki puolensa.

– Nettiä pitää kyllä kiittää: sitä kautta on helppo tutustua uusiin artisteihin, Granlund sanoo.

Granlund (s. 1969) asui lapsuutensa ja nuoruutensa Parikkalassa. Hänellä ei ole muusikkotaustaa. Kouvolassa kasvaneella Toijanniemellä (s. 1974) puolestaan on ollut omiakin yhtyeitä.

Vuodesta 2010 lähtien Toijanniemi on toteuttanut itseään myös kouvolalaisen Jättömaa-festivaalin esiintyjiä valitsevana taiteellisena johtajana.

Hämäränä myöhäissyksyisenä lauantaina Toijanniemi ja Granlund kokoontuivat jälkimmäisen kotiin. Tarkoitus oli, että molemmat olisivat valinneet viisi mielestään aivan erityisen hyvää musiikkikappaletta. Niitä sitten soitettaisiin ja keskusteltaisiin mainioudesta.

Tarkoituksena ei ollut laatia minkäänmoista kaikkien aikojen viisi parasta -listaa, koska sellaisen kokoamista pidettiin mahdottomana ja ylettömän pöljänäkin tehtävänä.

Silti Toijanniemellä ja Granlundilla on vaikeuksia valita. Pöydällä ovat Granlundin valinnat. Pinossa näyttää olevan parikymmentä vinyyliä ja muutama cd päälle. Sitten saapuu Toijanniemi. Kangaskassissa on äkkiä arvioituna yli 20 lp-levyä.

– Miten valita viisi, kun erittäin hyviä biisejä tulee helposti mieleen viisisataa, Granlund tuskailee.

Käy ilmi, että molemmat ovat paneutuneet valikointiin vakavamielisesti. Molempien valinnat liittyvät tiiviisti valitsijansa henkilöhistoriaan ja mieltymys niihin vuosia ja vuosikymmeniä kestäneeksi.

Toijanniemi aloittaa. Levy rasahtaa, kun neula laskeutuu. Seuraa urkujen ja niitä mukailevan basson lyhyt intro, ja biisi rävähtää liikkeelle.

Kyseessä on Suomi-rockin mestariteos.

Juice Leskinen Slam: Myrkytyksen oireet

Albumilta Ajan henki (1981). Toijanniemen valinta.

  

– Muistan, kun kuuntelin tätä lapsena ja mietin, että yhtään en ymmärrä mistä siinä lauletaan, mutta kappaleen maailma oli jotenkin aivan huima. Tämä herättää minussa aina jotain, nostaa tunnetiloja. Olen kuullut kappaleen ensimmäisen kerran niin nuorena, että se on jotenkin tatuoitu minulle päähän, Toijanniemi sanoo.

Toijanniemi muistelee kiinnittäneensä hyvin varhaisessa vaiheessa huomion Juice Leskisen yhtyeen soundiin.

– Tuon ajan Juicen bändin soundi oli merkillinen, jotenkin kaikuinen ja ihmeellinen, enkä ole sellaista muualla kuullut.

Myrkytyksen oireet oli Toijanniemelle portti Leskisen tuotantoon. Sen kuulemisen jälkeen käsiin piti saada kaikki Juicen levyt.

Vuonna 1984 Toijanniemi sai joululahjaksi Juice Leskinen Grand Slamin Kuopio–Iisalmi–Nivala-live-albumin kasettiversiona.

– Koko jouluna en tehnyt muuta kuin kuuntelin sitä korvalappustereoilla.

Juice Leskinen on tärkeä artisti myös Granlundille. Ensikosketus populaarimusiikkiin syntyi 1970-luvun puolivälissä, kun kotiin hankittiin c-kasettisoitin.

– Jompi kumpi vanhemmista oli nauhoittanut kasetille Leskisen Marilynin ja Jyrki Boyn.

Sielun veljet: Yö erottaa pojasta miehen

Albumilta Sielun veljet (1983). Granlundin valinta.

– Sielun veljet on ollut minulle kaikki kaikessa. Kun yhtyeen näki keikalla, niin sillä energiamäärällä eli kuukauden. Esiintymiset olivat enemmän rituaaleja kuin keikkoja, Granlund sanoo.

Sielun Veljet oli Ismo Alangon Hassisen Kone -bändin jälkeen perustama yhtye. Siinä soittivat Alangon lisäksi Jukka Orma, Jouko Hohko ja Alf Forsman.

Sielun Veljien nimialbumi on live-taltiointi. Muuan levyyn liittyvä seikka jäi harmittamaan yhtyettä.

– Yhtye oli pahoillaan, kun se ei pystynyt taltioimaan levylle Vinski Viholaisen valoja, Granlund sanoo.

Hannu "Vinski" Viholainen oli Sielun Veljien valomies, ja Viholaisen valot olivat yksi syy siihen, miksi Granlundista tuli valomies.

Granlund muistaa erään keikan:

– Sali on täysin pimeä, bändi alkaa soittaa. Sitten yleisön takana syttyy äärimmäisen kirkas valokiila, joka leikkaa pölyistä ilmaa ja osuu yhtyeeseen. Sitten valo lähtee liikkeelle; Viholainen kävelee yleisön halki ja kantaa valonheitintä, en ollut nähnyt mitään sellaista aiemmin.

Yö erottaa pojasta miehen ei ollut Granlundille ehdottoman selvä valinta. Selvää oli, että Sielun Veljiä on soitettava, mutta kappalevalinta oli vaikeampi juttu.

– Tästä laulusta olen aina pitänyt. Yksi olennainen seikka on kumiseva basso. Musiikissa minulle on usein tärkeää jonkin yksittäisen instrumentin soundi tai sitten kappaleen kokonaissoundi.

Bob Dylan: Stuck Inside of Mobile with the Memphis Blues Again

Albumilta Blonde on Blonde (1966). Toijanniemen valinta.

– Olin kuullut Bob Dylania aiemminkin, mutta vasta Juice Leskisen versio One More Cup of Coffee -kappaleesta sai minut tutustumaan tuotantoon laajemmin, Toijanniemi sanoo.

Stuck Inside of Mobile with the Memphis Blues Again edustaa Toijanniemelle Dylanin "maagista aikaa", myös sanoitusten osalta.

– Tässä on erittäin hienoja kielikuvia, tässä on jotain samaa kuin Juicessa. Pidän Dylania ja Leskistä jossakin määrin hengenheimolaisina, molemmat ovat runoilijoita.

– Dylanin tyyli oli nauhoittaa pitkälti livenä. Ei liian suunniteltua päällekkäisäänityshässäkkää, ja tähänkin versioon on jäänyt soittovirheitä.

Kappale nauhoitettiin Nashvillessa helmikuussa 1966. Siitä tallennettiin 20 ottoa, joiden välissä Dylan työsti kappaletta, muutteli sanoitusta ja kappaleen rakennetta.

Tällainen työskentelytapa oli Dylanille tyypillinen.

– Hän saattoi esimerkiksi juuri ennen nauhurin käynnistymistä ilmoittaa yhtyeelle, että nyt muutetaankin sävellajia. Yhtye on, että oho, vireystila nousee – ja sitten tulee se maaginen otto.

Stuck Inside of Mobile with the Memphis Blues Again -kappaleesta Blonde on Blondelle päätyi viimeinen, 20. otto.

The Sensational Alex Harvey Band: Isobel Goudie

Albumilta Framed (1972). Granlundin valinta.

– Alex Harveyn löysin kavereitten kautta, kun olin parikymppinen, Granlund sanoo.

Harvey (1935–1982) oli skotlantilainen kitaristi-laulaja, joka tunnetaan parhaiten The Sensational Alex Harvey Bandin johtajana. Yhtyeen debyyttialbumi oli vuonna 1972 julkaistu Framed.

Isobel Goudie on seitsenminuuttinen kappale, joka jakaantuu kolmeen osaan: Virgin and the Hunter, My Lady of the Night ja Coitus Interruptus.

Kyllä, tämä on tavallaan huumorimusiikkia.

– Vaikka "huumorimusiikki" onkin vaarallinen termi. Huumori on kuitenkin erittäin tärkeässä osassa yhtyeen tuotannossa, sieltä löytyy paljon todella hauskoja kappaleita, Granlund sanoo.

– Isobel Goudie on miniooppera, hyvin teatraalinen kappale. Soittaminen on hyvin taitavaa, mikäli minä ei-muusikkona jotain ymmärrän. Pidän myös paljon tuosta lämpimästä, rupisesta kitarasoundista.

Samantapainen kitara löytyy eräästä toisesta brittikappaleesta, jonka valintaa Granlund harkitsi.

– Rolling Stonesin Goats Head Soup -albumilla on kappale Heartbreaker. Se on kitaroittensa puolesta hyvin lähellä Isobel Goudiea.

Ja taas löytyy linkki Juice Leskiseen:

– Popedan Mää ja Tapparan mies on Leskisen käännös Sensational Alex Harvey Bandin Tomahawk Kidista.

Frank Zappa: Watermelon In Easter Hay

Albumilta Joe's Garage (Acts II & III) (1979). Toijanniemen valinta.

1980–1990-lukujen taitteessa Toijanniemi alkoi perehtyä Frank Zappaan.

– Broidilla oli varmaan koko tuotanto. Aloin kuunnella – ja tähän musaanhan hurahtaa, siitä ei pääse irti. Zappa on mieletön muusikko ja säveltäjä, lähtenyt garagerockista, ja skaala ulottuu moderniin klassiseen asti. Zappan tuotannossa riittää ammennettavaa koko elämäksi, Toijanniemi sanoo.

Zappa myös jakaa kuulijat.

– Toisethan inhoavat Zappaa sydämensä pohjasta. Moni ei kestä hänen huumoriaan, kun mitä tahansa saatetaan vetää läskiksi.

Joe's Garage on temaattinen kokonaisuus, joka julkaistiin kahdella albumilla.

– Siinä on kolme näytöstä. Päähenkilö Joe elää maailmassa, jossa musiikki on kielletty. Joe pistetään vankilaan, ja siellä hän tekemisen puutteessa kuvittelee kitarasoolon. Se on tämä kappale.

Watermelon In Easter Hayta pidetään Zappan ehkä suurenmoisimpana kitarasoolona. Zappa määräsi, että tätä sooloa ei hänen lisäkseen saa soittaa kukaan muu.

– Zapan löytämisen aikoihin musiikkimakuni alkoi kehittyä yhä progempaan ja abstraktimpaan suuntaan. Yhä useammin suurimmat merkkipaalut ovat löytyneet tämänkaltaisista kappaleista, vaikka edelleen kuuntelen hyvin paljon erilaista musiikkia, Toijanniemi sanoo.

– Minussa ei ole tässä mielessä tapahtunut varmaan mitään kehitystä. Se, mitä jotkut saattavat pitää sietämättömänä metelinä, kolahtaa edelleen. Vaikka toki musiikkimakuuni on tullut monipuolisempia sävyjä, Granlund sanoo.

Electric Blue Peggy Sue And The Revolutionions From Mars: All in the Family

Albumilta All In The Family -Live (X-Rated) (1988). Granlundin valinta.

EBPSATRFM:n tuotantoa ei löydy Spotifysta, eikä All in the Familyn live-versiota esimerkiksi youtube-palvelusta, joten tässä on kappaleen studioversio.

– Tämä on yksinkertaisesti määriteltynä menevä rokkikappale, jossa on aivan käsittämätön energia. On voimaa, vimmaa ja hiton hyvä kertsi. Livenä tämä oli aikoinaan ihan hemmetin kova, siksi valitsin tässäkin livetaltioinnin, Granlund sanoo.

Kyseessä on oululainen, 1980-luvun puolivälissä perustettu ja 1990-luvun puoliväliin toiminut yhtye. All in the Familysta julkaistiin myöhemmin myös studioversio.

– 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa tuntui joskus siltä, että kaikki hyvät bändit tulevat Oulusta. Epäiltiin, että siellä sekoitettiin jotain vesijohtoveteen, Granlund sanoo.

EBPSATRFM:n laulaja-kitaristi Ray Katz on sittemmin tullut tunnetuksi Radiopuhelimet-yhtyeen kitaristina. Edelleen toimiva, liki 30-vuotias Radiopuhelimet puolestaan on suomalaisen äänekkään marginaalirockin ehkä tunnetuin yhtye.

– Jostain syystä minulla ei ole yhtään Radiopuhelimien levyä, vaikka olen aina pitänyt paljon yhtyeestä, Granlund sanoo.

– Sama juttu. Se on todella kummallista, Toijanniemi sanoo.

 

Gong: A Sprinkling of the Clouds

Albumilta You (1974). Toijanniemen valinta.

– Englantilais–ranskalaisesta Gongista muodostui minulle todella tärkeä bändi. Se kolahti jo ala-asteen viime luokilla, ja olen sittemmin ihan fiksoitunut Gongiin ja sen kitaristi-laulaja Daevid Alleniin, Toijanniemi sanoo.

Gong on enemmän kuin bändi, muistuttaa Toijanniemi. Se on planeetta kuun takana.

– Sieltä tulevat lentävät teepannut ja niillä matkustavat Pothead Pixies -hahmot.

Gong-mytologian tarina levittyy kolmelle albumille. You on trilogian päätösosa. Kyseessä on "klassisen" Gongin viimeinen albumi, Youn jälkeen Allen jätti yhtyeen kuudeksi vuodeksi.

– Gong-kertomus ja Allenin rakentama filosofia ovat kiehtovia, samoin bändin oma tarina. Gongiin liittyi paljon sellaista, josta olen halunnut tietää lisää ja lisää, Toijanniemi sanoo.

Usein Toijanniemeä kiehtoo musiikissa "tila ja aika". Se pätee Gongiin.

– Biisit ovat pitkiä, soittaminen on virtuoottista. Oleellisessa osassa on Allenin kehittämä glissando-kitaraksi kutsuttu soittotekniikka – alunperin kyseessä oli Syd Barrettin menetelmä, jota Allen muokkasi.

Unicef: Käkimassaa

Singleltä Käkimassaa / Orkku / 251 (1983). Granlundin valinta.

– Käkimassaa on niin röyhkeä biisi, että siitä ei voi olla pitämättä. Tässä on täydellinen haistakaa paska -asenne: "Ei ole mitään väliä, kiinnostaako teitä. Eikä meitä kiinnosta, tykkäättekö te tästä vai ette. Me tehdään just niin kuin me halutaan." Luen tästä sellaista, ja tuota asennetta minä arvostan, Granlund sanoo.

Unicefin ainoaksi jäänyt äänite on Granlundin mielestä täydellinen esimerkki yhdestä ajanjaksosta.

– Alkuperäinen punk oli jotain ihan muuta kuin tällainen pään seinään hakkaaminen. Punkin alkuvaiheen jälkeen tuli hardcore ja sen jälkeen kiljupunkkarit, joita Unicef tavallaan ehkä edustaa.

Unicefia Granlund ei koskaan nähnyt keikalla.

– Muuten tuon genren tilaisuuksissa esiintyjät olivat usein vetäneet melko paljon sitä kiljua, ja konsertit saattoivat olla aika raskaita kokemuksia.

Circle: Nopeuskuningas

Live-albumilta Soundcheck (2009). Toijanniemen valinta.

– Jos on nähnyt Circlen livenä, niin sitä ei unohda. Huh huijakkaa, mitä keikkoja ja mikä fiilis, Toijanniemi sanoo.

Porilainen Circle on toiminut 1990-luvun alusta lähtien.

– Näen Circlen hieman samankaltaisena kuin vaikkapa Gongin. Tämä on perusteiltaan sitä samaa progea, ehkä enemmän krautrock-väännöllä. Olin ensin tutustunut progeen ja sukelsin sieltä krautrockiin, ja sitten löysin Suomesta tällaisen bändin.

Krautrockilla tarkoitetaan Saksassa 1960–1970-luvun vaihteessa kehittynyttä musiikkityyliä. Krautrock on progen serkku, tyypillisesti usein psykedeelistä ja toisteista musiikkia.

Nopeuskuningas julkaistiin alunperin vuonna 2002 ilmestyneellä albumilla Sunrise.

Tom Waits: Cemetery Polka

Albumilta Rain Dogs (1985). Granlundin valinta.

 

– Tämä on yksi suosikkibiiseistäni Tom Waitsin tuotannosta. Kyseessä on aika simppeli kappale hänen biisikseen, Granlund sanoo.

Cemetery Polkaa kuljettaa Waitsille tyypillinen rujo rytmimatto.

– Tämä on juuri sellaista äkkiväärää kamaa, joka vetoaa minuun. Waitsin musiikkia kuunnellessa on jatkuvasti sellainen tunne, että ei voi olla varma, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Waitsin laulun Granlund ottaa usein instrumenttina tai rytmielementtinä – sanoituksista kun ei aina saa tolkkua.

– Ne ovat Waitsilla tyypillisesti tosi himmeitä.

Tom Waitsinkin Granlund löysi ystäviensä kautta.

– Kaverini perustivat aikanaan bändin, joka esitti hyvin Tom Waits -henkistä musiikkia. Saavuin kerran paikalle, kun he treenasivat. Ihmettelin, että mitä kummaa tämä on. Sain kuulla Tom Waitsista, tutustuin tuotantoon ja ihastuin, Granlund sanoo.

Mitä jäi soittamatta?

Toijanniemi pyöritteli illan aikana useaan otteeseen käsissään Soft Machine -yhtyeen albumia. Kyseessä on kuulu "Canterbury-skenen" edustaja, jossa vaikutti aikanaan muun muassa Gong-yhtyeen kantava voima Daevid Allen. Soittamatta jäivät myös muun muassa U2:n Achtung Baby, Keith Jarrettin The Köln Concert ja Barefoot Brothersin single. Granlund jätti pöydälle muun muassa Stoogesin, Dave Lindholmin, Tuomari Nurmion, Jukka & Jytämimmien, Lynyrd Skynyrdin ja Jesus & Mary Chainin albumit.

Alunperin puhe oli viidestä kappalevalinnasta per mies, mutta lopuksi Toijanniemi haluaa vielä puoliväkisin soittaa yhden biisin. Se on Tähtiportti-yhtyeen keväällä ilmestyneen debyyttialbumin okkulttis-merkillinen Tähtiportti III: Ikuinen talvi.

 

 

 

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .