Kanavateatteri: Emmauksen tiellä

Kanavateatteri

Emmauksen tiellä

Ensi-ilta 31.7. 2015 Laukaan Kuusaassa

Tunnustan: en koskaan ole nähnyt ensimmäistäkään Markku Pölösen käsikirjoittamaa ja ohjaamaa elokuvaa enkä yhtäkään Pölösen teksteihin pohjautuvaa teatteriesitystä.

Vertauskohtia ei siis ole. Ehkä juuri siksi katsoin Kanavateatterin kesäsesongin jälkimmäistä näytelmää uusin silmin. Rehellisesti nautin sen perisuomalaisesta henkilögalleriasta, huumorista ja karheansuloisesta kaipuusta – jonnekin.

Tarinan juoni on lopulta aika yksinkertainen: nuorehko mies, Rane (Joonas Rantala) palaa kotikonnuilleen ja joutuu silmätysten menneisyytensä kanssa. Koko tarina – ja esitys – kestää väliaikoineen rapeat puolitoista tuntia. Tuossa ajassa Ranen elämä on silkkaa tajunnanvirtaa, kun näyttämölle singahtelee eläviä ja joskus kuolleitakin ihmisiä. Pienen maalaispaikkakunnan todellisuus hakkaa moninkertaisesti kivikylien kone-elämän. Yllätyksiä riittää.

Näytelmän kiinnostavat rakenteelliset jännitteet syntyvät vieraannuttamisefektin kautta: saamme katsoa näytelmää näytelmän tekemisestä. Välillä näyttelijät hyppäävät ulos repliikeistään ja kommentoivat tekstiä yleisölle, joskus taas lantakuormaa ollaan kippaamassa pakoilevan ohjaajan varpaille. Toisinaan ihmetellään ääneen käsikirjoittajan tai ohjaajan tekemiä ratkaisuja. Kumma kyllä, esitys ja draaman kaari kantavat, eikä toteutuksesta synny pelkästään keinotekoista kikkakokoelmaa.

Ohjaaja Antti Viitamäen taidot esityksen rytmittäjänä ja musiikkivalintojen osaajana ovat ennestään tuttuja, mutta tässä esityksessä hän näyttää taitonsa henkilöohjaajana. Kaikki harrastajat Ranen roolin tehnyttä Rantalaa lukuun ottamatta hyppäävät usean henkilön vaatteisiin. Ratkaisu toimii hienosti.

En ole koskaan nähnyt Teijo Roinetta niin vapautuneena ja rooleihinsa heittäytyvänä kuin nyt. Ranen juoppo, rasva-Anteroksi ristitty isä ja lasolin sokeuttamana velipoika Retu, sadistinen opettaja Hallikainen ja kiintiövähemmistön edustaja – oivaltavaa roolityötä ja riemukasta katsottavaa. Maria Kymäläinen sai automatkalle karanneen Paakkilan mummon lyhyestä näyttämövisiitistä irti paljon, ja Ulla Riipisen roolityö Ranen äitinä ja taivaasta vierailevana mummina osui kohdalleen. Arto Lehtikankaan tunteikas Arvi ja Kaija Ryytty rempseänä stadin gimmana täydentävät kirjavaa henkilögalleriaa.

Näyttämön sädetikkuna hääräsi Jaakko Myllylä, jonka lavakarisma ja replikointi kantavat. Vaimostaan aseella kiinni pitävä maajussi Kuoppala ja Ranen lapsuudenkaveri Tane saavat Myllylän tulkitsemina luontevan olemuksen.

Elämän suuriin filosofisiin kysymyksiin ei tältä Emmauksen tieltä vastauksia löydy. Esitys vetoaa irtonaisella otteellaan ja ravistelee perinteisen kesäteatteridraaman kaavaa. Näytelmä on näköisensä maalaiskomedia, eikä ollenkaan lajityypin kurjimmasta päästä.

Minä lähdin kotimatkalle mukanani palanen kadonnutta aikaa. Käykääpä tarkistamassa, osuuko arvio kohdilleen. Kanavateatterissa on sadetta pitävä katettu katsomo.

Teksti: Markku Pölönen. Ohjaus, ääniraita, graafiset: Antti Viitamäki. Projektivastaava: Tapio Myllylä. Lavastus: Tapio, Jaakko ja Keijo Myllylä, Arto Lehtikangas ym. Puvustus: Maria Kymäläinen, työryhmä. Tekniikkavastaava: J. Myllylä. Rooleissa: Joonas Rantala, Ulla Riipinen, J. Myllylä, A. Lehtikangas, Teijo Roine, Kaija Ryytty, M. Kymäläinen.