Kanavateatteri: Kivenpyörittäjän kylä Ensi-ilta 5.7.2014 Kuusassa

Eletään heinä-elokuun vaihdetta 1975 pohjoiskarjalaisessa kuolevassa kylässä. Nuoret ovat jättäneet perinnetilat, ja vanhukset ovat joutuneet myymään ne metsineen ja muuttamaan kaupunkiin. Näin on käynyt muun muassa Linnealle (Marketta Lindqvist), jonka yksi lapsista Pekka (Tapio Myllylä) kärsii tekemistään ratkaisuistaan kipeästi.

Näytelmässä, kuten Heikki Turusen kirjoittamassa romaanissakin, seurataan Jerusalem-kylän yhtä vuorokautta, jonka aikana avautuvat monet salaisuudet, lukot ja tunnevammat. Purkaukset ovat rajuja ja ahdistavia paitsi roolihenkilöille myös katsojalle, mikä luo esityksen ylle melkoisen painostavuuden verhon.

Turusen kieli on tunnetusti voimasanakylläistä. Ronski huumori kuohii ihmissuhteita sisältä ja päältä ja saa dialogin kuulostamaan rivolta, jopa itsetarkoituksellisen räävittömältä. Tiedän silti että Turusen tekstien ystäviä moinen naurattaa ja viihdyttää. Minulle riittäisi huomattavasti vähempi.

Ohjaaja Antti Viitamäki puolustelee näytelmän verbaalista ilotulistusta sillä, että teksti on lähes suoraa lainausta alkuperäisteoksesta. Itse olisin kuohinut reippaasti myös tekstiä, sillä yletön noituminen muun riehunnan saattelemana syö loppujen lopuksi teemojenkin uskottavuutta.

Näytelmä on kirjoitettu aikana ja aikaan, jolloin Suomen maaseutu oli vakavassa kriisissä ja maasta muutto laajaa Ruotsiin – siinä mielessä näytelmä on muuttunut ajankohtaisesta historialliseksi, joten ohjauksessakin olisi voinut dramatisoida tekstiä enemmän sen keskeisiin sisäisiin teemoihin: toiseuden tunteisiin, kylmentyneisiin ihmissuhteisiin ja saavuttamattomiin unelmiin.

Näytelmästä puuttuvat vastavoimat: nyt paha mekastaa kaikkialla, kuolema käyskentelee pihalla, ihmiset nimittelevät toisiaan mitä iljettävimmin, repivät ja tappelevat ja ryyppäävät sikana. Kesän naturalistisimmat häät nähdään taatusti Kuusassa!

Viitamäki on hienostunut ohjaaja, joka pystyy rakentamaan päätalomaisen tekstivirran ympärille vaikuttavia suvantoja: on hidastuksia, joukkokohtausten imua, musiikillista tehostetta ja hauskuudessaan nokkelia ratkaisuja – lehmät ovat kerrassaan mainioita! Henkilöohjaukseen on myös kiinnitetty huomiota, sillä jokainen esiintyjä on esillä selvästi motivoituneena.

Elokuvan nähneet kuuluivat vertaavan näytelmää elokuvaan, kirjan lukeneet puhuivat omista havainnostaan. Minulle, joka en tunne kumpaakaan, Kuusan kesäteatterin esitys on sekava: henkilöitä on paljon, heidän suhteidensa selvittely vaatii herpaantumatonta keskittymistä dialogiin ja tapahtumatkin vyöryvät hämmentävän nopeasti tunnelmasta ja tilanteesta toiseen.

Kivenpyörittäjän kylä on ollut Kanavateatterin menestysnäytelmä jo 90-luvulla, sen valintaa 20-vuotisen teatterin juhlanäytelmäksi silti hieman ihmettelen. Mitä tällä esityksellä on tarjota 2014 vuoden Suomessa? Sitä voi jokainen käydä itse pohtimassa ja arvioimassa.

Käsikirjoitus: Heikki Turunen. Dramatisointi, ohjaus, musiikki: Antti Viitamäki. Lavastus: Pekka Hautala, Tapio Myllylä, Keijo Myllylä. Puvut: Sanna Jaakkola, Maria Kymäläinen, Heli Pekkarinen. Rooleissa: Susanna Paloniemi, Jaakko Myllylä, Joni Hyvönen, Ida Sirkka, Arto Lehtikangas, Leena Hyttinen, Sonja Makkonen, Ulla Riipinen, Keijo Myllylä, Martti Nikamaa, Heidi Wickstrand, Marketta Lindqvist, Hannu Natri, Ida Arhosalo, Helena Pasanen, Tapio Myllylä, Taru Eskonen-Myllylä, Oona Heikkinen, Ari Puttonen, Seppo Tavi, Leena Kautto-Koukka, Panu Heikkinen, Eero Huovinen, Paavo Kovanen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.