Kanavateatteri: Onnen maa

Onnen maa

Takavuosikymmenet, ei vähiten 1960-luku, ovat kesäteattereille tapahtuma-aikana mieluisia. Totean tämän jälleen Kuusassa, jossa komedialliset sävyt ovat tutut mutta esityspaikka leveine näyttämöineen tavallista isompi.

Musiikki osoittautuu taas kerran näytelmän runkoa luovaksi elementiksi. Nyt sävel on tango, vaikka esitys päättyy näyttävästi Akselin ja Elinan häävalssiin. Voi siis arvata, että onneen kehkeytyvä rakkaus on näytelmän nimen mukaisesti käsikirjoittaja Markku Pölösen ja Kuusan maaperä.

Ensi-iltayleisölle onnea merkitsi jo kesän lämpöisin ilta ja yhdessäolo. Varmasti katsojia miellyttivät myös lavastuksen tasot, musiikki, liikunta ja kelvollinen yksin ja yhteen näytteleminen. Harmi siksikin, että teksti ja dramaturgia ovat harmiksi asti kolutut.

Kulunut juoni ja tyypit tarvitsevat Annu Sankilammen kaltaista ohjaajaa irrottamaan näytelmästä niinkin paljon kuin käy Kuusassa.

Ukki hourailee petissä ja tekee kuolemaa, mummi ja hänen poikansa vaimoineen touhuavat tilanhoidossa. Paikalle saapuu ylisliipattu ja maailmalla menestyneeksi bisnesmieheksi tekeytyvä Tenho, toinen poika, tuhlaajapoika.

Hänen pääkiinnostuksensa ei kohdistu tilaan ja testamenttiin vaan suorasukaisesti tangoon ja naisiin. Menee niin, että toinen nainen häntä huitaisee, mutta toinen oudoin motiivein suutelee.

Juoneen kuuluvat tyypilliset juoruakat sekä kyläjuopot, joiden tehtävä jää kyseenalaiseksi. Miksi esityksessä pitää olla yksi pelkästään humalaansa näyttelevä henkilö? Siksikö, että hän kompuroi rintamaan silloin, kun ollaan hetken ajan joukolla Tenhoa vastaan?

Viimeksi mainittu selviää pälkähästä helpommin kuin veräjästä. Tärkeämmäksi osoittautuu, että Tenho saa kasvuikäisen pojan ihailun. Hän on Tapi, Nuutti Korhonen, jonka lennokas rooli laulaja Ilkka Björkin komeiden tulkintojen ohella nostaa tähdet kesäiltaan.

Korhosessa on asennetta ja mukautumiskykyä, tilannehallintaa sekä ymmärtävä suhde omaan henkilöön ja tapahtumiin. Yhdessä pienempää lasta esittävän Kasper Collianderin kanssa nuoret palauttavat mieleen 60-luvun vekaroiden leikit, seikkailumielen ja uteliaan ja vapautuneen katsannon.

Johannes Myllymäki näyttelee lipevää Tenhoa koomisin ottein ja myös vakavoituessaan onnistuvasti, vaikka juonellisesti näytelmä ei siis kuulu ruudinkeksijöihin.

Marketta Lindqvist mummina, Keijo Myllylä ukkina, Leena Kautto-Koukka Terttuna ja varsinkin Jaakko Myllylä hänen puolisonaan, Tenhon veljenä, omaksuvat aikakauden maalaistavat sävyinä persoonaan.

Wilma Mäkisen Virva ja Taru Eskonen-Myllylän Laura edustavat nuorten naisten kahta luonnetta erityisesti suhteessa Tenhoon. Näyttelijäntyöt täyttävät tehtävänsä.

Ulla Väätäisen koreografia toimii eduksi muun muassa Hiski Salomaan Vapauden kaihoa laulettaessa. Joukkokohtauksille jäi kuitenkin varaa hioutua esityskertojen mukana.

Simultaaninäkymän oikealla sivustalla tanssittavat Ilkka Björk ja hyvä elävä orkesteri. Vasemmalla metsässä taas on jyrkkä maastonkohta, jota ylös rynnätessään Johannes Myllymäki aivan kuin kiteyttää sen latauksen, jolla hän rooliin suhtautuu.

Rooleissa: Johannes Myllymäki, Marketta Lindqvist, Keijo Myllylä, Leena Kautto-Koukka, Jaakko Myllylä, Wilma Mäkinen, Taru Eskonen-Myllylä, Nuutti Korhonen ja Kasper Colliander. Käsikirjoitus: Markku Pölönen. Ohjaus: Annu Sankilampi. Koreografia: Ulla Väätäinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.