Kangasniemen laulukilpailun voitto jaettiin puoliksi

Kangasniemen laulukilpailun voitto jaettiin lauantaina kahden naisen kesken. Sopraano Eeva Hartemaa ja mezzosopraano Ann-Marie Heino palkittiin molemmat 4 750 eurolla.

Toista palkintoa ei jaettu. Kolmanneksi sijoittui sopraano Elli Vallinoja, joka palkittiin 2 000 eurolla.

Kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimi kapellimestari Mikko Franck. Muut tuomariston jäsenet olivat Rilla Kyykkä, Airi Tokola, Seppo Ruohonen ja Ilmo Ranta.







Uusimmat

Kulttuuri

Teatteriarvio: Teatteri Eurooppa Neljän konkarit ottivat tilan suvereenisti haltuun – musiikkikomedia palaa TE4:n alkujuurille ja näyttää parhaat palat varhaisten kesien esityksistä

Kipinän alttaritaulu syntyi kuvataiteilija Anna Ruthin pensselistä: Jeesuksella untuvatakki ja Greta Thunberg taisteluparina

Konserttiarvio: Musen keikka Helsingin Suvilahdessa muistutti paikoin jo scifi-elokuvaa

Kuusi huipputekijää ehdolla Matti Nykäsen muistomerkin suunnittelijaksi – kaksi sijaintipaikkaa vahvoilla

Museokortti on houkutellut tehokkaasti kulttuurin pariin

"Jumalauta! Näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata jumalaa!" – Säveltäjä Kaj Chydenius aloitti 1960-luvulla suoraan huipulta, Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera oli aikansa kohunäytelmä

Jorma Uotinen luovutti kultaisen saappaan seuraavalle – Kuopio Tanssii ja Soi 50. kerran

Jyväskylän Alvar Aalto -museokeskus hanke etenee – kaupunki panostaa hankkeeseen miljoonia euroja

Tampereella esillä laaja kattaus Andy Warholin julisteita

Kauan odotettu Tove Jansson -elokuva tuo valkokankaalle taitelijan seksuaalisuuden ja kolmiodraaman – "Kerromme sen oikean tarinan, jossa on lesboseksiäkin"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.