Kankaanpää sai ikävän kirjastopalkinnon

Kirja-alan yhdistys Kirjakilta myöntää vuosittain palkinnon kunnalle tai kaupungille, joka edellisenä vuonna on käyttänyt asukasta kohti vähiten rahaa kirjastonsa kirjahankintoihin. Noormarkku-palkintona tunnettu huomionosoitus on nyt Kankaanpää-palkinto. Sen saa tänä vuonna Kankaanpään kaupunki.

Kankaanpään kaupunki käytti vuonna 2008 kirjastonsa kirjahankintoihin 2,34 euroa asukasta kohti eli vähemmän kuin mikään muu kunta tai kaupunki Suomessa.

Palkinnon nimi vaihtuu, koska Kankaanpää on ensimmäinen, joka on saanut palkinnon kahtena peräkkäisenä vuonna. Kun Kankaanpään kirjaston kirjahankintarahat asukasta kohden ovat ylittäneet kirjastotilaston mediaanin (4,84 euroa vuonna 2008), voidaan nimi jälleen muuttaa.

Viime vuonna eniten kirjahankintoihin käytti Korppoo – 23,51 euroa asukasta kohden. Korppoolle Kirjakilta myöntää Primus inter pares -mainetodistuksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.