Karhuherra Paddingtonin luonut Michael Bond on kuollut

Bond keksi karhusankarinsa jouluaattona 1956, kun hän näki yksinäisen nallekarhun nököttämässä kaupan ikkunassa.

Brittiläinen lastenkirjailija, karhuherra Paddingtonin luonut Michael Bond on kuollut 91 vuoden ikäisenä. Perun viidakosta Lontooseen saapuvasta nallesta kertovaa kirjasarjaa on myyty maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa kappaletta.

Bond keksi karhusankarinsa jouluaattona 1956, kun hän näki yksinäisen nallekarhun nököttämässä kaupan ikkunassa lähellä Paddingtonin rautatieasemaa. Hän osti sen lahjaksi vaimolleen ja alkoi kehittää nallelle tarinaa.

Kirjoissa aina yhtä kohtelias salamatkustajakarhu ilmaantuu Paddingtonin asemalle mukanaan kolhiintunut matkalaukku, jossa on purkki marmeladia. Karhun takkiin on kiinnitetty lappu, jossa seisoo "Pitäkää huolta tästä karhusta. Kiitos." Karhu päätyy asumaan Brownin perheen luo.

Paddington pääsi vuonna 2014 seikkailemaan myös valkokankaalle. Hyvin menestyneelle elokuvalle tehdään parhaillaan jatko-osaa.

Näyttelijä Hugh Bonneville esittää elokuvissa Brownin perheen isää. Bonnevillen mukaan tarinassa on muutakin kuin hauskoja kommelluksia tietokoneella animoidun karhun seurassa.

– Taustalla on tunteellisia teemoja. Se kertoo pakolaisesta, joka saapuu vieraaseen maahan ja kohtaa sen todelllisuuden, Bonneville sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.