Kari Aronpuro: pelkkää barnumia (Ntamo 2014. 319 s.)

Väräjävä pelonsekainen kunnioitus taisi olla päällimmäinen tunne, kun sain Kari Aronpuron tuoreen runoteoksen ensimmäistä kertaa selailtavakseni. pelkkää barnumia kun on varsinainen hirviö runokokoelmaksi: neljättäsataa sivua teoreettisesti virittynyttä, kokeellista ja käsitetaiteen rajoilla suhmuroivaa nykylyriikkaa.

Aronpuron pyöreän runoilijavuoden – esikoisteos Peltiset enkelit ilmestyi 1964 – julkaisu edustaa jonkin sortin paluuta tekijänsä jo 60-luvulla hyödyntämään kollaasiestetiikkaan. pelkkää barnumia on järkälemäinen kooste moninaisista yhteyksistä lainattua ja uudelleenmuokattua tekstimateriaalia.

Mekanistisen toisteiset, paikoin valtavan laajat tekstikokonaisuudet jahtaavat Aronpuron runoudelle tyypillisesti nykyajan sirpaleista henkeä, historian tasoja kuitenkaan unohtamatta.

Erilajiset tekstit sidotaan löyhästi yhteen friikkisirkuksestaan muistetun Phineas T. Barnumin (1810–1891) elämäntarinan ympärille. Barnumin irvokkaassa tekstuaalisessa hahmossa tiivistyvät kokoelman keskeiset, kielen ja tulkintojen epävakautta painottavat teemat.

Kielen historialliset kerrostumat törmäytetään teoksessa nykypäivän datapilviin paitsi tekstisisältöjen, myös runojen visuaalisina hahmottuvien elementtien – esimerkiksi kirjasinlaatujen ja tekstin sommittelun – puitteissa. Runouden perinteiset analyysivälineet kielikuvineen ja minäpuhujineen on tällä kertaa ehkä syytä unohtaa.

Aronpuron kokoelman lukemisessa kun ei ole ensisijaisesti kysymys modernistisen tradition mukaisesta kryptisen sanoman purkamisesta. Teoksen runot elehtivät ja operoivat ennemminkin kielen pintakerrosten toistojen, variaatioiden ja rajoitusten kehyksissä. Paikoin mielivaltaiselta vaikuttavaa tekstimassaa jäsentävät muun muassa aakkosjärjestyksen kaltaiset säännönmukaisuudet.

Yli kolmesataa sivua käsitteellisesti orientoitunutta, kokeellista nykylyriikkaa on toki tuhti paketti kelle hyvänsä lukijalle.

Jos ja kun lukija kuitenkin uskaltaa päästää irti runouden lukemista koskevista ennakkokäsityksistään, avautuu pelkkää barnumia äkkiä nautittavaksi kaikessa komeudessaan.

Arvaamaton nojatuolimatka vääjäämättömästi puksuttavan runokoneen kyydissä on sellaisenaan kerrassaan hulvaton ja ikimuistoinen elämys.