Kari Häkämies - Presidentin murhe

KARI HÄKÄMIES

Presidentin murhe

Teos 2011, 280 s.
K ari Häkämies on ehtinyt olla monena: kansanedustajana, oikeusministerinä, sisäasiainministerinä, saman ministeriön kansliapäällikkönä. Lisäksi hän on kokeillut kykyjään kunnanjohtajana, Kuopion kaupungissa ja viimeksi Hämeenkyrön kunnassa. Nykyisin hänellä kuuluu olevan lakiasiaintoimisto Kotkassa.

Kirjan lähtökohtatilanne on harvinainen. Romaani alkaa presidentin repliikillä: "Perkeleen äijä, jonain päivänä minä vielä hirtän sen kuumalla rautalangalla munistaan".

Tasavallan presidentti on Kaarina Saarto, jo nuorena Helsingin yliopiston matematiikan professuurin saanut tiukka ja helposti ärtyvä nainen. Aviomies Sakari oli kaksi päivää sitten karannut taas omille teilleen, eikä ollut koko päivänä vastannut kännykkäänsä.

Hirttäminen ei ole tarpeen. Parin aikaisemmin paljastuneen murhan jälkeen Sakari Kolari löytyy ammuttuna, metsätien varteen jätettynä. Taskussa on kännykkä, jossa englanninkielisessä tekstiviestissä vaaditaan rahaa ja uhataan aiemmin tapetun ystävän kohtalolla. Melkoista ammattitaidottomuutta jättää tapetun taskuun tämän kännykkä.

Romaani on pullollaan Suomen hallinnon väkeä presidentistä alaspäin. Sisäministeri, siis poliisin esimies on nimeltään Rauno Pälsi. Kerran kirjailija lipsauttaa hänen nimekseen Sakari Pälsi. Hän on varmaan poikasena lukenut Pälsin mainioita lapsuuskertomuksia, esimerkiksi Fallesmannin Arvo ja minä tai Minä sain kukon kiinni.

Poliisien kliseitä

Tarinassa on mukana lähes kaikki se, mitä nykyisissä rikosromaneissa on tapana käsitellä: hengenvaarallinen huumekauppa, Venäjän ammattirikolliset, poliisihallinnon sisäiset ristiriidat. Ja rohkea nuori naistoimittaja.

Lukija kiinnittää vaistomaisesti huomionsa niihin kohtiin, joissa rikosromaanin kirjoittaja ottaa kantaa aikaisemmin johtamiensa organisaatioiden toimintaan ja arvioi niitä.

Rikostutkijat, KRP:n ylikomisario Heikki Söder ja hänen kumppaninsa ylikonstaapeli Matti Joronen on kuvattu rauhallisen asiantuntevasti. Häkämies kuvailee tapahtumaympäristöjä taitavasti, etenkin lapsuutensa maisemia Kotkassa ja Karhulassa.

Kirjan kieli on monipuolista ja hyvin ilmaisevaa. Jokunen ilmaisu särähtää korvaan. Yllättävissä yhteyksissä esiintyy usein termi "sensitiivinen". Yleiskielessä se tarkoittaa herkkätuntoista tai arkaluontoista.

Kokeneen henkirikostutkija Heikki Söderin ajatuksissa pyörii sellaisia vanhoja kliseitä, että lukija toivoo niiden jo haihtuneen poliisiorganisaatiosta. Kaksi esimerkkiä:

"Oli hämmentävää huomata, että politiikkaa ja poliisia saattoi verrata rikollisorganisaatioihin. Kaikissa niissä valtaa piti pieni älykäs klikki, jota ympäröi suuri yksinkertaisten ja harmittomien mielistelijöiden joukko.""Söder ei voinut ymmärtää Venäjän poliisin korruptoituneisuutta."

Toivottavasti kirjailija ymmärtää Venäjän yhteiskuntaa paremmin kuin rikostutkija ja jaksaa askarrella myös suurten periaatteiden parissa. Se voisi edelleen nostaa tulevan tuotannon tasoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.