Kari Hotakainen - Jumalan sana

KARI HOTAKAINEN

Jumalan sana

Siltala 2011. 324 s.
Kari Hotakaisella on entistä vetoa, iskevä ja täsmällinen ilmaisu. Huumori ja tunteet ylipäätään ovat tällä kertaa peitotumpia, mutta sentään itku ja nauru vähintään pilkistävät rahasta kertovan kirjan verhoista. Näin tapahtuu usein unissa, jotka ovat teoksen lievästi painajaismaisen verhon alla yksi sen liikuttaja.

Islantilaisen tulivuorenpurkauksen estettyä lentoliikenteen konserniomistaja, investointipankkiiri Hopeaniemi turvautuu työnsä edeltäjän - eli isä-vainajan - autonkuljettajaan Armakseen päästäkseen tämän kyydissä Jaguarilla Lapista Pasilaan. Siellä odottaa tv-esiintyminen, jollaiseen Hopeaniemi on ensi kertaa uransa aikana suostunut, koska, näyttää siltä, ohjelma aikoo raottaa hänen inhimillistä puoltaan.

Tässä tilanteessa, ja koko kerronnan ajan, markkinat ovat hermona. Ne säikkyvät suoran lähetyksen enteitä ja merkityksiä. Ne ovat kuin kollektiivinen henkilö; aineeton raha, teoksen yhteinen "jumala", johon romaani Hopeaniemen henkilöhistorian ja hänen autonkuljettajansa työnkuvan kautta hahmottaa perspektiiviä.

Elämä muistuttaa talousliuosta, jossa kelluu sattumia, kuten kuolleita omaisia ja kuolleita aatteita. Oikeastaan vain markkinat ovat - ikään kuin - elossa.

Esittää, ja tuntea

Matkalla läpi Suomen Hopeaniemellä on mukana isänsä täyteen puhumia c-kasetteja. Niiden sisältö kertoo suhteesta rahaan, ennen, ja siksi myös nyt. Fyysinen raha ja sen tekeminen on kerrontahetken ajassa haihtunut liki näkymättömäksi. "Tuuli on yhtä kuin markkinat."

Pankkiiri Hopeaniemi näyttää olevan "tuulen" pesässä kuin tallelokerossa ja kuin loistoautossa, jonka ikkunaa hän yllättäen raottaa, kun kuulee Lucinda Williamsin ja Bob Dylanin musiikkia ja kokee vienoa halua seurata heidän välittämäänsä tunteellisuutta ja itsenäistä sivullisuutta. Näiden vastapainona valokeiloissa heiluu vaikkapa Apple-yhtiön guru Steve Jobs. Hän myy iPodia, laitetta, jota ihmiskunta ei tarvitse, mutta jota se janoaa.

Hopeaniemikin tajuaa joutuvansa esiintymään moitteettomasti, jotteivät markkinat reagoisi negatiivisesti. Mutta Saariselän−Pasilan-odysseian kuluessa hän tuntuu tiedostavan ja tallentavan myös hipun sellaisesta inhimillisestä asenteesta, mitä kirjan henkilöistä ilmentää erityisesti Saara. Hän on autonkuljettajan peliriippuvainen tytär. Teksti ei tätä korostamalla korosta, mutta Saaran asenteesta on luettavissa, että joskin ihminen on heikko, itsekäs ja riippuvainen, heikkoudessa hän kuitenkin on inhimillisesti vahvempi kuin rikkaudessa.

Tv-juontaja toki lupaa Hopeaniemelle tilaa "tunteistaa järkeiskuvaansa" ohjelmassa, mutta lähtökohdat ovat toiset kuin Saaralla.

"Valta on seksikästä, asema on kiimaa", haastattelija sanelee. Suoran lähetyksen tyrmäävä konflikti on tältäkin pohjalta valmis. Studioon astuvan Hopeaniemen voi käsittää edeltävien tapahtumien kuluessa raapaisseen pintaa ja murtaneen kuorta tunnistaakseen tunteiden jäävän taloudellisen vaiston ja älyn hallitsemattomiin.

Vastaus on tuulessa, laulaa Bob Dylan, joka ei Hopeaniemen korvalehdillä pysy kuosissa, vaan on jatkuvasti subjektiivisen arvaamattomassa menossa.

Televisiossa investointipankkiiri päättää sanoa totuuden. Mutta samalla totuudesta on tullut hänelle pelkkä tuulessa leijuva käsite, ei enää vain markkinavoima, vaan hiekanjyvä. Jumalan sanan Hopeaniemellä ei lopuksi ole sanojen takuutta, vakuutta tai edes sanoja.

Vastauksia ei tavoiteta, ei elämyksiäkään. Kirja on ajankuva rahan hauraudesta, etäläheistä näppäilyä. Mutta ehkä se myös hakkaa reikiä, joista nenä voi työntyä markkinarakoon eri asennossa ja haistaa toista katsantoa. Siihen tapaan, että ihminen aavistaa tunnistavansa itseään itsensä kautta, eikä ainoastaan kaupan välineenä.

Romaani on ohuesti terävä, hienosti kirjoitettu, eteerisellä tavalla liki. Luettavaksi se ei ole vetävintä eikä helpoimmin ahmittavaa Hotakaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.