Kari Hotakaisen romaani Ihmisen osa innoitti elokuvaan – siinä hauskuus perustuu valehtelemisen taakkaan

Oo vaan oma ittes.

– Kuka niistä?

Tätä elokuvan päättävää repliikkiä Kari Hotakainen pohti kauan. Se esiintyy Juha Lehtolan ohjaamassa ja hänen Hotakaisen kanssa käsikirjoittamassaan elokuvassa Ihmisen osa, joka saa ensi-iltansa 21. joulukuuta.

– Minua kiinnosti suomalaisen etääntyneen perheen komiikka; ihmisten huijaaminen on helppoa, mutta omaa perhettä on vaikea naruttaa. Näistä ajatuksista ajattelimme löytyvän omalakistaan huumoria, Lehtola kertoo.

Ihmisen osa ruotii muun muassa suomalaisia perhesuhteita, menestymisen paineita ja sitä, millä tavalla ihminen sotkeutuu valheiden verkkoon yrittäessään pitää kulissejaan tiukasti kasassa.

Pääroolissa nähdään Hannu-Pekka Björkman. Hän esittää konkurssin kokenutta yrittäjää Pekka Malmikunnasta, joka uskottelee perheelleen toimivansa yhä menestyvänä uratykkinä. Tuloksena on koskettava ja syvästi inhimillinen draamakomedia.

 

Elokuvaa alettiin suunnitella jo seitsemän vuotta sitten. Projekti jätettiin tuolloin, mutta sen teemat olivat jääneet vaivaamaan Hotakaista ja Lehtolaa. Ehkä myös ajankohtaisuutensa vuoksi tarina pyrki pinnalle juuri nyt.

– Elämme huijaamisen ja ’’post truth’’ -aikakautta. Puheen voima herättää mielenkiintoa – mitä kaikkea ihminen voi tehdä avaamalla suunsa? ohjaaja pohtii.

Ihmisen osa ei ole varsinainen adaptaatio tai toisinto Hotakaisen samannimisestä kirjasta.

– Heitimme tavallaan kirjan roskikseen ja mietimme, mitä henkilöille voisi tapahtua sen ulkopuolella.

Kirjasta on säilytetty hahmot, maailman luonne ja kaksi kohtausta. Kirjan kertoja-päähenkilö on Pekan äiti Salme, mutta elokuvaan hänestä ei olisi saanut riittävän dynaamista päähenkilöä.

– Pekan absurdi toiminta ja salailu tuottaa kaivattua komiikkaa ja draamaa, kun taas aforismein puhuva Salme on staattinen henkilö.

Pekkaa näyttelevä Björkman joutuikin koville – hänet muun muassa heitettiin keskelle Kampintoria laulamaan kuin kovaonninen katutaiteilija. Kohtauksen teko ahdisti näyttelijää, ja monet ohikulkijat luulivat tilanteen olevan aito.

– Halusimme tehdä dokumentaarisesti kuvatun elokuvan, jossa olisi kuitenkin kohotettua komediallisuutta. Esimerkiksi kaupunkikuvauksessa pyrittiin uskottavuuteen.

 

Kyseessä on Lehtolan ja Hotakaisen neljäs yhteistyö. Hotakainen on Lehtolan mukaan kirjailija, joka ei pidä kivenkovaan kiinni omista ajatuksistaan, vaan hän oli innoissaan uusista ideoista ja hallitusta improvisaatiosta kohtauksissa. Prosessissa fläppitaulu ja ideat saivat kyytiä.

– Olemme työskennelleet yhdessä niin paljon, että meidän ei tarvitse enää olla kohteliaita toisillemme, vaan voimme sanoa myös, että toi oli niin huono idea, että mennään eteenpäin.

Elokuvan maailmanensi-ilta oli Pimeiden öiden elokuvafestivaaleilla Tallinnassa, missä suomalaisen etääntyneen perheen kuvaus herätti Lehtolan mukaan paljon keskustelua.

– Monet kyselivät, että onko teillä oikeasti tällaisia perheitä Suomessa. Venäläiset sanoivat, että ei meillä ole tuollaisia perheitä, ja eestiläiset sanoivat, että kyllä meillä on. Mielestäni voimme kuitenkin olla ylpeitäkin siitä, ettei Suomessa olla perheissä hullun lailla kiinni, vaikka tietenkin komedia vaatii liioittelua. Mutta silti minusta on kammottavaa, kun 50-vuotiaat miehet kysyvät äidiltään kaikkea! Lehtola naurahtaa.

Entä mikä on elokuvan mukaan ihmisen osa?

Viiden pisteen vihje: se sijaitsee ylävartalossa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .