Kari Ikonen Trio

Pianisti Kari Ikosen uudessa triossa impressionistinen pianomusiikki törmää jazzin monirytmisiin svengeihin, ja niiden rinnalle astuu vielä tunteikas orientalismi.

Parhaillaan trio kiertää Suomea ja julkistaa samalla debyyttilevyään. Jyväskylän Siltasalissa yhtye sai esiintyä pienelle, mutta sitä asiantuntevammalle yleisölle, joka oli koostunut lähinnä musiikin nykyisistä tai tulevista ammattilaisista.

Sen verran levoton kaveri Ikonen on, etteivät levy ja keikka suinkaan menneet yksi yhteen, kuten niin usein on laita julkkarikiertueilla. Levytyksen jälkeen Ikosella on ollut jo kova hinku eteenpäin.

Ikosen omat sävellykset soivat selkärankana, ja aivan kuten levylläkin, konsertissa kuultiin hienot versiot John Coltranen ja armenialaisen Gusan Ashotin sävellyksistä. Nyt olivat vain kyseessä aivan eri biisit.

Myös niiden Ikos-originaalien joukossa oli nyt muutakin kuin uuden levyn tavaraa. Mukaan oli valikoitunut pari vanhempaa, palkitulle Karikko-yhtyeelle sävellettyä kappaletta. Nämä teokset sekä osoittivat hyvin miksi Ikosta pidetään yhtenä suomijazzin merkittävimmistä säveltäjistä, että istuivat erinomaisesti uudelle yhtyeelle.

Monikulttuurisuus todistaa Ikosen triossa jälleen voimansa. Suomi on pullollaan hyviä jazzbasisteja, mutta yksikään ei olisi pystynyt tuomaan sellaista väriä yhtyeeseen kuin armenialainen Ara Yaralyan.

Sehän se luovan jazzin juju onkin: jokainen muusikko tuo oman persoonallisuutenssa yhtyeen musiikkiin, erilaiset kulttuuritaustat säteilevät väkisinkin, kuuluvat vähintäänkin hienonhienoissa nyansseissa.

Jazzin parhaissa pikkuyhtyeissä on se ominaisuus, että jokaisen muusikon oma henkilökohtainen soundtrack on seuraamisen arvoinen. Ikosen pianistinen monipuolisuus, vänkien melodiakoukkujen ja rytmikokeilujen nivoutuminen oikean käden kipunointiin, ja Yaralyanin itämainen sentimento olivat tässä mielessä itsestäänselvyyksiä, mutta aivan yhtä mielenkiintoista tapahtui lyömäsoitinosastolla.

Rumpali Markku Ounaskari suhtautuu jokaiseen sävelteokseen dramaturgin ottein ainutlaatuisena kokonaisuutena. Ounaskarin soittaminen on säveltämistä rumpusetille ja samalla jatkuvaa tutkimusmatkaa setin sointiväreihin. Free jazzille velkaa oleva rytminen vaihtelevuus ja vapautuneisuus olivat tälle loistotriolle se viimeinen kohottava silaus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.