Kari Tapiiri – Intiaani

Kari Tapiirin debyytti hämmentää. Kolmekymppinen helsinkiläismies on tehnyt laulaja-lauluntekijä-albumin, jonka tekstit ovat vapaasti assosioitua huttua. Sanat ovat kokoajan pinnassa, koska niitä kuljettaa vain simppeli leirinuotiokitarointi. Demomainen tuontato ei anna tekstintekijälle mitään anteeksi.

Intiaanin ydinajatus on kaupungista käsin haaveiltu paluu luontoon. Kaipuu symbioosiin ja vaatimus nykymenon kritiikkiin on puettu niin huolimattomaan asuun, että kaunis sanoma ei tehoa. Se pikemminkin ärsyttää.

Tapiirin persoonallinen tapa laulaa tuo mieleen pehmeiden hetkien Joose Keskitalon ja nenään fraseeraavan Anssi Kelan yhdistelmän. Ääni ei soi, mutta välittää silti jonkinlaisen tunnelman. Paikoin melodiat löytävät kiinnostavia polkuja, ja osoittavat säveltäjässä piilevän potentiaalin. Näin käy muun muassa kappaleessa Sainko mä kaiken sen, josta voisi pitkäjänteisyydellä saada rakennettua kelvollisen laulun.

Kari Tapiirin olisi kannattanut malttaa vielä pidätellä ensitulemistaan ja kypsytellä materiaaliaan huolellisemmin. Tällaisenaan Intiaani jää kuriositeetiksi.