Karoliina Timonen – Aika mennyt palaa

Karoliina Timosen kirjassa viehkeää on aihe. Unien ja todellisuuden sekä mahdollisen syntymää edeltäneen ja nykyisen elämän toisiinsa yhtyminen tarjoaisi avaimia psykologisesti kiehtovaan ja toki myös monin tavoin mystiseen teokseen.

Timosen kerronnan tekee ongelmalliseksi rinnastettujen tasojen viihteellinen proosallisuus. Kohdetta, jolle nähdäkseni paljon otollisempaa on rajoja hälventävä sekä kirkastava fantastisuus ja visionäärisyys, tarkastellaan romaanissa kahtena samaan tapaan kulkevana ja ajallisesti sopivan erillään olevana arkikertomuksena. Molempiin kuuluvat muutto vieraaseen maahan, parisuhdepulmat, lastenhoito ja uuden, tässä tapauksessa yhdysvaltalaisen ympäristön haasteet.

Kun Timonen kertoo unista, hän tarkkailee niitä päivittäistilanteiden kaltaisina tapahtumina, jolloin myös unet tiedostetaan yksityiskohtaisina syiden ja seurausten jonoina, eikä niiden symbolisille motiiveille jää asemaa ja merkitystä. Unet eivät romaanissa juurikaan kuvaa ihmisen psyykettä, vaan pikemmin ne ovat yöstä yöhön toistuvan perhesarjan jatko-osia tai jaksoja keveään romaaniin, jota unennäkijä sattuu lukemaan tai kirjoittamaan.

Tämänkaltainen univiihde konkretisoituu romaanin edetessä lisää, mikä on sikäli johdonmukaista, että valve ja reaaliset henkilöt alkavat yhä enemmän muistuttaa unen henkilöitä ja heidän vaiheitaan. Se toisaalta tekee juonesta dramaattisine piirteineenkin yllätyksettömän.

Kirja jättää jälkeensä hieman triviaalin kysymyksen ja huokaisevaa kommenttia muistuttavan vastaamattoman vastauksen. Saattaa olla näinkin! Voihan ihminen jälleensyntyä, ja uudelleen ruumiillistuneen yksilön eri kohtalot ehkä kertautuvat ja liukuvat elämästä elämään.

Timonen kirjoittaa sujuvaa proosaa, mutta sen pohdinta ei jaksa herättää tavoiteltua kiinnostusta, vaikka kirjan lopuksi tarjotaan jopa muutamia kirjallisuusvihjeitä reinkarnaation jatko-opintoihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.