Katariina Vuorinen - Rouvien ja lintujen talo

KATARIINA VUORINEN

Rouvien ja lintujen talo

Savukeidas 2010. 75 s.
Runoilija vaeltaa epävarmuuden kujilla kuin paljain jaloin ajatusten sirpaleissa. Mielen kuvat lävistävät aikatasoja ja muuntuvat niiden yllättävissä ja äkkinäisissä leikkauskohdissa.

Jyväskyläläisen Katariina Vuorisen runous toimii odottamattomien mielenyhtymien kautta. Runoilijalla on omaääninen taito konkretisoida mielen liike ja synnyttää tapahtumisen tunnelma. Myös näennäinen toimimattomuus rönsyilee vilkkain kuva-ajatuksin ja fyysisinä välittyvin liikahduksin.

Runoilijan mielen talo risteilee arkitapauksia, muistoja, sanoja, tekoja ja - kuin kaiken keskellä - tuntuu etsivän vapauttavia ovia. Talossa on runsas, vangitseva, pienin, terävin ja intensiivisin vedoin sivelty kuvamaali.

Arkitajunta tiivistyy. Yksi hetki on myös toinen paikka ja aika, sekin tässä. Vuorisen teksti muistuttaa runoilijaa työssä.

"Takapenkillä katson silmien liikettä auki ja kiinni / katoava kirja kirjoittaa lauseita pään sisäkanteen/ ja punaiset pisteet tärisevät tuulilasissa / pimeästä syöksyy autoja, hyönteisiä jotka nielevät ihmisen".

Vaiston herkkyydellä muun muassa eläinhahmoja paljon käyttävä lyyrikko löytää kuvan objektiiviin samalla kun selaa subjektiivista päiväkirjaa. Kun runon ilme ja yksityinen ajatus usein kipupisteissä kohtaavat, mukana vilahtavat myös kansalliset kohtalot, uutiset ja historia.

Subjekti hakee kytkeytymiä toisesta ihmisestä, päivittäisistä tilanteista ja yksin yhdessä -suhteesta kuten avioliitossa: "näetkö yhä mustat renkaat / rakastetun silmissä, varhaisen kuun, / höyhentyynyllä kylmän ja hiljaisen maan, kuinka jaksoit ikävöidä."

Sanat kadottavat jatkuvasti oman hetkensä, ja hetket pyrkivät kuin lintuina ulos. Niissä on etenevä ote, tarinan itu. Pari kertaa lainataankin Margaret Atwoodin proosaa.

Runoilija kääntää kuvan vähin, nopein sanoin toiseksi. Silti myös pitkää runoa sulavasti johdatteleva jatkuvuus säilyy. Hän toistaa säästeliäästi, tarkasti, tehokkaasti. Verbien ilmaiseva liike osaltaan luo hengitystä ja rytmiä ja estää ahtautta myös silloin kun kuvasto voisi olla tukehduttava.

Rakkaudesta, parisuhteesta, yksin olosta runoillaan värikkään apeuden sävyin. Tällainen piirre leimaa koko puoleensa kietovaa teosta.