Katja Kaukonen - Odelma

KATJA KAUKONEN

Odelma

WSOY 2011. 155 s.
Nimetön nainen on arka kuin metsästetty eläin. Hän palaa seudulle, jossa odottaa entisestä elämästä tuttu talo. Seurana ovat vain menneisyyden varjo-olennot. Historian painolasti rakentaa muurin talon ja ympäröivän kylän välille. Eräänä päivänä joelta ilmestyy mies, Freydman, joka herättää talon eloon. Tapahtumia sivusta seuraa pieni aavemainen tyttö Anna.

Katja Kaukosen esikoinen Odelma on salaperäinen kirja. Sen tarina on äärimmäisen niukka, mutta kieli rikasta. Romaanissa on vanhojen kansansatujen notkeutta, tenhoa ja rytmiä. Tosi ja myytit sekoittuvat, kun joessa uiskentelevat vedettäret ja pellossa möyrivät savinaiset.

Vähäeleinen tarina soljuu eteenpäin miljöön ehdoilla: sen sielua eivät synnytä niinkään ihmiset vaan ympäröivä maisema ja elottomat esineet. Juonen ydinlankoja kannattelevat esinemotiivit: koko naisen ja Freydmanin suhteen kuva on pieni tuoli, jonka nainen haluaa säilyttää entisellään halkeilleine maaleineen, mies nikkaroida uudeksi.

Niukkuus mahdollistaa olennaiseen keskittymisen. Tärkein kysymys on, mitä yhdessä eläminen tarkoittaa. Yhteisö määrittelee rajansa eristämällä poikkeavuudet. Yksinäisyydessään nainen taas miettii, mitä on identiteetti tai persoonallisuus. Voiko sellaisia olla ilman peiliä, johon itseään verrata?

Freydmanista nainen saa kaipaamansa peilin, mutta hän menee liian pitkälle: elää vain toisen ihmisen kautta, yrittää vangita tämän tahdon menettämisenpelon kourissa. Jatkuva epäily syö naista sisältä, muuttaa hänet "pelkäksi majataloksi, muukalaiseksi myös itselleen".

Odelma ei ole helppo kirja. Se vaatii lukijalta metaforien maailmaan uppoamista ja kärsivällisyyttä. Ehkä tekniikka on harkittu, sillä se tukee teemaa: toisten kanssa eläminen nyt vain sattuu vaatimaan kärsivällisyyttä.

Kielen loruilevuus ja aukkoinen kerronta kaipaisi kuitenkin vastapainokseen ripauksen selkeyttä, sillä nyt teos horjuu tekotaiteellisuuden rajalla kaikkine salaisuuksineen.

Teemat eivät ole uusia; ne löytyvät lukemattomista vanhemmista romaaneista ja sosiologian opuksista. Niiden yhdistämistä suomalaiseen tarumaisemaan voi kuitenkin pitää kekseliäänä.